hieno sää torkkua sohvalla, toki on ulkona käyty, kahdesti lenkilläkin. pojan kanssa kävimme kävelemässä kaduilla kun hällä ei ollut sopivia kenkiä jäälle tai metsäpolulle minne minä oisin mieluillut. mut hyvä niinkin. sitten minä äiti laitoin ruokaa meille, uusia kyproslaisia pottuja ja bravuuriani broilersoosia, joka syötiinkin sitten kaikki. nii ja salaattiakin oli. Andy tiskasi ja äiti siirtyi sohvalle päiväunille - toisille jo tänään. kun aikaisin herää, ennättää kaikenlaista touhuta.

aiemmin suunniteltu ohjelma peruttiin koskapa poika ei halunnut sukulaisiin vaan teki opiskelutehtäviään ja kirosi tätä paskaa konetta. samaa mieltä olen mutta mitään en valitettavasti voi kun en osaa koneitakaan korjata. päätä särkee ja olo on nuhjuinen. onneksi lomaa on vielä jäljellä. autoon pitäis vaihtaa kesärenkaat ja pestä se. kuten myös ikkunat tästä asunnosta. ja omat silmät, jotta näkisin paremmin, löytäisin iloa ja elämän merkitystä. näkyy olevan aina vain häilyväinen tämän naisen luonto, välillä niin ihanaa on elämä ja sit taas menee usko, toivo ja muut toverit samalla kertaa..

huomenna mökintekijäehdokkaat neuvotteluun ja sitä ennen pitää tehdä parempi pruju. en jotenkin uskalla ruveta kunnolla suunnittelemaan ennenkuin saamme tonttikaupan sinetöityä, siis ensi viikon vaihteessa.