mutta tänään on the päivä, viimeinen työntäyteinen ennen vetäytymistä viideksi viikoksi poutapilviaatoksiin, sinisiin suvisäveliin, metsän vihreyden viilennykseen.. kuvittelen, että vain luiskahdan tästä vapaalle enkä sitten aamuisin enää herää huolehtimaan sen seitsemästäkymmenestä keskeneräisestä tai aloittamattomasta. yksi ihminen sanoi tässä että pitää olla vain kaksi mappia, joista toisessa on "aika huolehtii nämä" jutut ja toisessa "aika on jo huolehtinut" jutut. heh. vähän silleen miullakkii on, erotuksella että ei mapeissa vaan pöydällä muutamissa kasoissa.. yks päivä tässä löysin vuoden 2005 jonkin tilausvahvistuksen puhelinluettelotiedoista.. voi hyvänen aika mie sanoin ääneen, tuossako tuokii on, kyllä sitä etittiin joskus ja ihan hyvin on selevitty vaikkei löytynytkään.. ja heitinpä paperinkeräykseen.. no sit aattelin että kauheeta, vuosi on mennyt nuin sukkelaan, en oikein edes ole huomannut. joten mustan jätesäkin operaatio saattaa ollakin ihan kelpokonsti, niin.. se, että vedän pöydältäni kaikki nuo paperikasat suoraan säkkiin ja takapihalle paperinkeräysroskalaatikkoon. (tietennii, ei missään nimessä sekajätteisiin...huhh..)
ja mieli... naisen ihana mieli, joka on kuin pohjaton suo, sinisen taivaan äärettömyys, kaikki se kärsii, kaikki se jaksaa ja silti on hyvä lämmin hellä... arpinen, kovia kokenut mutta aina lopulta kuitenkin empaattisuudessaan elastinen, mukautuva. sillä muuta se ei voi minullakaan olla, vaikka kuinka törmäilen, luulen ja kuvittelen, en näe, en ymmärrä, avoimuudellani arimmat karkoitan, naiviudellani sutkimmat kuoliaaksi nauratan, niin silti.. ja luojan kiitos juuri niin, minä olen minä, viisikymmentä suvea kohta kokenut ja itseni minä olen löytänyt.. enkä ole valmis, kypsä, hedelmällinen, en halua olla. mutta se minä olen, minkä näet, koet ja kuulet, luetkin. en laskelmoi, en pelaa, en spekuloi ihmisillä... siitä olen ylpeä, siitä en luovu. mieleni pahoitan kyllä useinkin kun kolahtelen perälautoihin ja poikkipuihin, kuinkas muutenkaan. keskinäiseen ymmärrykseen kun tarvitaan aina kaksi osapuolta, aktiivista. mie en voi toisen ihmisen puolesta aatella, enkä varsinkaan päätellä. se elämä menee ehkä vieressä mutta ei samaa rataa kuin minun. olenhan minä toivonut, että jos jonkun kanssa edes rinnakkain välillä, joskus kädestä kiinni pitäen, kuunnellen, tukien.. mutta.. se on niin vaikeaa, olen tainnut aina liikaa odottaa, erehtyä monta kertaa.. jokin minua kuitenkin kantaa, eilen sen löysin torpan tummien hirsien viileydestä, makasin sängylläni, yritin lukea kirjaa ja estää ajatuksia nousemasta kipeinä aaltoina lepoa kaipaavan mieleni pintaan.. mistä se suru, mistä ne kyyneleet, mistä murhemieli kesän heilimöidessä ympärillä, järven laineiden kimaltaessa ulapalla, kesätuulen lempeän hyväillessä.. mistä ne kyyneleet...niillä on tarkoituksensa, on avattava ja annettava tulla, mitä niillä kipeillä tuntemuksilla sisällään tekee, ulos vain, pois.. irti minusta. ja sinnehän ne viimein huuhtoutuvat järviveteen, siitepölyn sekaan...ja niin minä taas kerran päätin, että ilo ja onni on löydettävä ensinnä itsestään, sisimmästään se rauha mikä kantaa yli synkän virran, kun aina, loppujen lopuksi ikuisesti ja aamen, sinä yksin kaiken kohtaat, kannat ja varjelet, elämäsi palapelin palat kokoat ja jatkat taas, eteenpäin, jonnekin, sellaisena kuin olet, niillä eväillä, niillä vain.
Muutaman sivun Merete Mazzarellan Hyvä kosketus -opusta sain illalla luettuakin.. vaikuttaa lupaavalta, toinen kesäkirja on Reko Lundanin.. nimeä en muista mutta miesnäkökulmaa, sitähän minä tässä nyt tarvitsen ja kaipaan.. että ymmärtäisin vielä hiukan paremmin.. :) Niin tuo Merete sanoo mm että lääketieteen - ihmisten hoitamisen tulisi sisältää sekä tietoa että viisautta, tieto tulee ulkoapäin, viisaus sisältä..
nyt minä ryhdyn työtehtäviini viimeisiin ja aion hoivata itseäni viisaasti ja tietävästi, tehkää niin tekin.
Hyvää torstaipäivää, aatonaattoa.. toivottavasti ihmiset ovat malttavaisia liikenteessä, teillä ja vesillä,
Kommentit