aurinkoa kuitenkin, ja pientä lumen härmää maassa.. onkin ollut hienoja ulkoilupäiviä pitkän aikaa. en ole ennättänyt pitkiin aikoihin lenkkeilemään, onhan tuota fyysistä ponnistusta ollut muutenkin. mutta tässä pari päivää kyläillessäni olen jaksanut pysähtyä katselemaan ja kuuntelemaan enemmän kevättä.. lintukirjaakin eilen selasin, harmittaa kun ei ensinnäkään tahdo enää nähdä eikä tunnista eri pikkulintuja laulustakaan. iloiselta se sirkutus kuitenkin kuulostaa.

ystäväni u soitti eilen tekstiviestini velvoittamana.. kerroin olevani heikommassa kunnossa. hän taas totesi, ettei osaa auttaa. no, eipä kyllä kukaan muukaan tässä maailmassa. sanoin, etten odotakaan sitä. vaikka minähän valehtelin, toki minä odottaisin, että joku voisi joskus edes hieman. mutta jos kokee niin, ettei osaa auttaa, niin ei sitten. vaikka totuus on se, että jos niin paljon välittää että soittaa, niin johan sekin on jotain. mutta sitähän minä en osannut sanoa. eikä minun tarvitse. minä olen se heikoin lenkki tässä näytelmässä tällä kertaa. vaikka sehän minua eniten ahdistaa että niin on... on jännää, että kun oikein ahdistaa oma elämä, niin katselee toisia ihmisiä ja tuntuu siltä että olisi kuka tahansa paljon mieluimmin kuin itse... oikein ihmettelee sitä, miten ne voivat kävellä kaduilla ilman olemassaolon tuskaa. sitä on niin käpertynyt itseensä, ettei ymmärrä, että on sellainenkin olotila kuin hyvä mieli.

ajatus tahmoo.. sen huomasin eilen kun yritin vivuta auton penkin asentoa ylemmäs, se vipstaaki oli ihan hervoton eikä mitään tapahtunut. jouduin ajamaan asioilleni kylälle huonossa asennossa selkä irti nojasta. vasta kaupan pihassa hermostuessani huomasin kokeilla apukuskin penkistä vastaavaa toimenpidettä ja kas.. olin väännellyt aivan väärää vipua. ennätin jo sadatella poikaakin, jolla autoni oli alkuvuoden lainassa. anteeksi esikoinen. :) niin, sain sentään työkkärille selvityksen väsättyä ja postitettua, en oikein tiedä mitä sekavaa siihen tuli kirjoitettua.. tein parhaani siinä tilassa, missä nyt olen. tehkööt sitten mitä tahansa. sillä ei ole väliä sieluni kannalta, sillä olen kokenut jo niin paljon ettei pahempaa voine tulla. ja niin, ilahduin uuden kotikuntani sos. ja mtt-palvelujen joustavuudesta. tilasin aikaa soskuun ja kerroin että mielellään samalle päivälle kuin mtt.. sos.työntekijä lupasi soittaa, niin tekikin ja oli soveltanut aikataulut niin että saan hoidettua molemmat asiat peräjälkeen. hienoa ja rohkaisevaa. jospa nyt saan kokea, että minua kuunnellaan ja saan apuakin.

nuorempikin poika soitteli, tilaamansa kitara poltteli postissa, äidin rahaosuus taas oli vähän myöhässä.. tai omansa, sillä minähän vain siirrän käyttöönsä hänen säästöjään, joita pidän korkorahastossa jotteivät menisi haaskioon ja joutavuuteen. mistä poika on varmasti nytkin hyvin tyytyväinen, tuskin olisi kitararahoja enää ollut.

illalla joitakin sanoja sanottiin... sellaisia, joista voisi tulkita pientä toivoa. sitähän en kuitenkaan uskalla tehdä, minä odotan tilaisuutta, on puhuttava suoraan. on uskallettava ottaa vastaan epämiellyttäväkin totuus. silti, hieman helpompi on tänään hengittää. saan olla tässä ja minulle ollaan kilttejä.