olen onnellinen siitä, että juniori sai sittenkin sivaripaikan ja siksi, että esikoinen sai töitä jo ennenkuin koulu ennätti loppua ja siitä, että minulla on ainakin yksi tosiystävä, jonka lojaalisuutta ei koskaan tarvitse epäillä.

muutoin olo ei ole kehuttava, vaikka  ylitinkin aamulla itseni ajamalla pääkallon liukasta tietä paikasta toiseen. siitäkään en ole kovin riemastunut, että volvon pahalaisen virtalukossa on jotain ihme häikkää minkä vuoksi sadattelin ja raivosin ensin kaupan pihassa tovin ja huoltsikan parkissa itseni näännyksiin. näet se rakkine kyllä naksuttelemalla tähän asti jossain vaiheessa on käynnistynyt mutta nyt tuli uskon puute ja jouduin h-aseman herroihin turvautumaan. aluksi vallan turhaan, mainoksen mentaliteetti tuntui olevan, ei millään olisi asiakaspalveluhenkilö viitsinyt asiaani ottautua mutta kun en ymmärtänyt muutoin poistua niin sentään lähti jeesaamaan ja niinhän se auto tietenkin starttasi ensi yrittämällä, liekö jotenkin sukupuolisidonnainen laadultaan. virtalukko pitää vaihtaa ja varaosa-autosta semmonen saadaan helposti mutta sitä pitää nyt odottaa viikko syistä ja toisista.

isänpäivän viikonvaihde tuonee virkistystä, keskusteluja, saunan löylyjä ja erityiseksi ilokseni myös hovikotikampaajan asentamana uuden värin hiuksiini, laulullekin taidamme hakeutua. maanantaina on taas mentävä syyniin, kotitehtävät kylläkin tekemättä... tuntuu ajoittain siltä, että en enää osaa kirjoittamallakaan itseäni ilmaista. on kaiketi tullut ilmaistua välillä liikaakin. pieniä edistystä tunnen tapahtuneen, en huolehdi läheskään niin paljon kuin aiemmin. olen vain, vähän kerrallaan.