tiistai, 27. marraskuu 2007
hauraita astioita ja kovia kokemuksia
minä en tiedä mitä teen, tiedän vain, mitä olisi järkevintä tehdä. muistan aina erään lääkärin sanat.. olin kaiketi aika lailla samanlaisessa tilanteessa silloinkin, elin ihmissuhteessa, jossa jouduin kokemaan paljon pahaa ja loukkaavaa.. oli myös pieni lapsi, velkainen talo ja juuri aloitettu yritys.. lääkäri totesi, että vaikeinta on päätöksenteko, sen jälkeen on jo paljon helpompaa. ja, että jollain lailla tuo rankka suhde minua palveli, oli vain mietittävä miten, ja mikä sen merkitys on kokonaisuudessa.. onko se sen arvoista. kysymys oli silloin ja on nytkin, tulevaisuudesta ja toivosta. mahdollisuudesta korjata tai jättää sikseen. päätöstä, joka pitää, ei voi tehdä, ennenkuin on siihen täysin valmis ja vakuuttunut siitä, mitä todella tahtoo. minä olen näitä välipäätöksiä tehnyt, uhonnut, kironnut ja lähtenyt. en ole osannut muuta. kaiketi olen vieläkin niin hauras, että pelkään miten jaksan sen jälkeen kun... sitä ei vain näe, että keskeneräiset asiat vain pahentavat tilannetta ja olotilaa.
olen joutunut... tai päässyt, miten sen ottaa.. todistamaan yhtäkin kipeää keskustelua äidin ja pojan välillä.. kysymys oli siitä, miten elämä järjestetään kun vanhus ei enää välttämättä kauan pärjää yksinään edes päiväsaikaan. äiti kyynelehti ja poika oli hyvillään.. sitä saa, mitä tilaa. ja mistä se kovuus pojalle jos ei äidiltä silloin kun vielä siihen paremmin kykeni ja onnistui satuttamaan lapsiaan kylmyydellään, jättämään ikuiset arvet.. en halunnut ottautua aiheeseen sillä hetkellä, enkä myöhemmin.. surullista se on silti.
Kommentit