nuhainen aamu, liekö jokin allerginen reaktio että nenä vuotaa ja pärskyttää. niinhän se on tahtonut olla aina keväällä kun alkaapi olla siitepölyjä ilmastossa.

eilisen ilahduttavin tapahtuma oli pitkänpitkä puhelu serkkutytön kanssa, kuinkas ollakaan olemme aivan samanlaisessa elämäntilanteessa kumpikin. hän on ollut minun isosiskoni kun oikeata ei ole, nauroimme niille nuoruusmuistoille... kun karattiin Eeva-tädin silmien alta iltahämärissä yöbaariin, syötiin takaisin tultua kurkkuvoileipiä vino pino..ja nukuttiin tietysti aitassa seuraavana päivänä pitkään. todettiin, että vaikka tässä on mennyt melkein pari vuosikymmentä näkemättä, alkaa tässä iässä kaivella läheisiään esiin, suku on tullut entistä tärkeämmäksi, yhteiset muistot ja kokemukset. sovimme, että menen käymään hänen luonaan kunhan tässä vähän saan taloani laiteltua kuntoon.

raksamies huomasi eilen pihallani vaaratekijän, eilinen kova tuuli ravisutteli yhtä mäntyä niin että se ihan rutisi, huomasimme, että on ihan laho ja kuollut, eli on kaadettava mahdollisimman pian ettei vaan rymähdä kenenkään niskaan, taloon asti se ei taida yltää.. mutta auto on vaaravyöhykkeellä. muutenkin puita on liikaa, tv-antenni ei ota kunnolla signaaleja tai jotain semmosta. sama se sinänsä on ollut kun ei ole paljon ollut aikaa töllötellä.

tämän päivän suunnitelmissa siis laatoitusten loppuunvientiä ja muita asennuksia... jos ja kun. panen kädet kyynärpäitä myöten ristiin jotta niin tapahtuisi ja hän pitäisi sanansa. jännitysmomenttia on vaikka vielä illalla kertoi olevansa tulossa. luottamus on mennyt eikä sille enää mitään voi. ehkä eniten sattuukin juuri se, että on luottanut ja uskonut ja se on riistetty hirveällä tavalla pois. toinen toistemme tekoja ja ajatuksia emme voi määrätä eikä meillä välttämättä ole edes mitään tekemistä niiden tekojen kanssa, eivät riipu siitä, mitä teen ja olen... vaan jostakin muusta mikä tuota toista ihmistä vaivaa ja rasittaa. sillä tavoin ajattelemalla voin helpommin hengittää ja tehdä tätäkin surutyötä. ja kaikeksi lopuksi, mitä minä menetän tässäkään konkurssissa... sen sijaan saan totuuden ja voin lakata olemasta uhri.

on ryhdyttävä tekemään jotakin, leipomaan rahkapiirakka, pistämään pyykkiä koneeseen, purkamaan vielä jokunen laatikko ja nyssäkkä sekä mielipuuhaani polttamaan roskia pihalla...pyromaanipiirteitä..saa siis nähdä miten pitkä tämä perjantai sitten onkaan...