syyllistyin eilen illalla tirkistelyyn, olin jo sängyssä kun kuulin että rappujen eteen ajoi auto, ei siinä sinänsä mitään erityistä vaikka asuntojen eteen ei periaatteessa saisi ajaakaan, arvelin jonkun naapurin tulleen taksilla..jostain. mutta kun auton käyntiääni jatkui pitkään, nousin katsomaan.. se olikin ambulanssi. mikään kiiretapaus ei ilmeisesti ollut mutta pitkään a-miehet jossain naapuriasunnossa viipyivät ennenkuin auto lähti pois.. en toki kurkkinut ikkunassa koko aikaa, enkä tiedä vietiinkö joku kyydissä sairaalaan.. ajattelin vain, että vähän sitä naapureistaan tietää.. todennäköisesti olivat alakerrassa, keskimmäisessä asunnossa.. muistelen, että olen kerran nähnyt jonkun keski-ikäisen miehen menevän siitä ovesta sisään. vaikka tämä on sellainen luhtitalo, jossa asuntoihin mennään ulkokäytävältä, olen silti hyvin vähän naapureihini törmännyt, lukuunottamatta alapuolellani asuvaa rouvaa, joka kävi valittamassa liian kovasta musiikista joku viikko sitten alkuillasta... no, hän kuuluu olevan asukastoimikunnan puheenjohtaja ja hyvin aktiivinen järjestyksenvalvoja, joten se kunnia hänelle suotakoon. seinän takana samassa kerroksessa asuu myös joku mieshenkilö, joka tuntuu kovin harvoin olevan kotona, joskus sieltä kuuluu turinaa.. joka syntyy siitä, että iltaa (tai päivää..) istutaan porukalla mallasjuoman parissa. tämä on kaupungin vuokratalo ja asukkaita on joka lähtöön. olen aiemminkin asunut vuokrataloissa eikä minulla ole mitään valittamista, on luonnollista että naapureissa on niitäkin, joilla on jotakin ongelmia, yleensä alkoholin kanssa. jos pahoja häiriöitä olisi, siihen kyllä on olemassa keinot puuttua. tunnen asiat varsin hyvin, olenhan aikoinani ollut tämän vuokratalonyhtiön toimistossa töissä. ja tiedän senkin, että asukasatoimikuntien pääasiallinen tehtävä ei ole järjestyksenvalvonta vaan yhteisöllisyyden ja asumisviihtyvyyden edistäminen esim pihatalkoita ja virkistystoimintaa järjestämällä. olen itsekin ollut asukastoimikunnan puheenjohtajana ja sihteerinä useita vuosia, organisoimme vuosittain talkoita ja joka vuosi joulujuhlat ja parina vuonna yhdessä lähiön nuorisotoimen ja kaupunginosayhdistyksen kanssa isot asukashappeningit. se oli tosi mukavaa touhua ja aikaa. talossamme oli 70 asuntoa ja siihen porukkaan mahtui monenlaista, känkkäränkkiä ja juoppojakin. mutta myös iso joukko aktiivisia ihmisiä, joiden kanssa saimme luotua pihapiiriin sellaisen hengen, että erilaisuus sallittiin, yhdessä ongelmia rakentavasti ratkottiin, lapsista ja vanhuksista huolehdittiin, ja häiriökäyttäytymiseen puututtiin asiallisin keinoin. yhdessä myös marssittiin yhtiön toimitusjohtajan juttusille kun aravalainojen korkosysteemin vuoksi eräänä vuonna vuokrat nousivat niin, että kelan asumistukinormit jäivät kauas nousseesta vuokratasosta. silloin ei vielä muutoksia saatu aikaan mutta parin vuoden kuluttua yhtiö maksoi aravalainoja pois ja otti tilalle pankkilainoja, jolloin tuollaisilta kohtuuttomilta vuokrankorotuksilta voitiin välttyä. ja tehtiin muita mahdollisia vuokrantasausoperaatioita. eli kyllä paljon on tehtävissä kun aktiivisuutta ja yhteistä henkeä ja tahtoa löytyy. naapureita kyttäämällä ja pahansuopaisuudella voidaan aiheuttaa vain separaatiota ja huonoa ilmapiiriä. sama pätee yleisemminkin kaikkiin ihmisten yhteisöihin. energiaa voidaan käyttää sekä hyvään että huonoon, se on valintakysymys.
nukuin hyvin vaikka kintturoinkin pitkään ennekuin sain mieleni tasaannuksiin... moni asia tunkee mieleen juuri silloin kun tarvitsisi vain lepoa ja unen antamaa unohdusta. ajattelen liikaa, sen olen moneen kertaan todennut. olisipa paljon helpompaa jos olisi sellaiset aivot, jotka voisi napsauttaa tunnesektorilta järjen taajuudelle aina kun alkaa ahdistaa. minua ahdistaa eniten keskeneräiset asiat, epätietoisuus. tulee hirveä hinku selvittää, tehdä jotain päätöksiä ja lopullisia ratkaisuja. kaiketi se keskeneräisyyden vellominen on pahinta, se vie mielenrauhan ja elämänilon. päätin, että nyt riittää.. on ryhdyttävä todella elämään omaa elämää, löytämään arjelle sisältöä, joka minua tyydyttää ja miellyttää. tiedän, että olen elänyt liikaa toisten ehdoilla ja toisten elämää. toki siinä on ollut minulle paljon hyvää, on ollut tekemistä, olen ollut tarpellinen ja mikä parasta, olen saanut olla lähellä rakastamaani ihmistä. nämä asiat voisi yhdistää paremmin. sikäli kun ei päädytä toiseen ratkaisuun. odotin puhelua, vaikka varsin hyvin tiesin, että sitä ei tule.. kun minä heitän pallon ja vielä sanon sen ääneen, se näyttää olevan liikaa. se koetaan ilmeisesti ahdistavaksi ja siihen reagoidaan vetäytymällä ja vaikenemalla. päättelin ohjelmansa tietäen, että eilinen olisi ollut ainoa mahdollinen ilta tulla asentamaan pyytämäni lamput paikalleen.. tänään ja huomisiltana hänellä on muita menoja. mutta kyllähän ne lamput ehtii...
tänään on saatava valmiiksi hakemus. käytävä lenkillä ja toivon mukaan myös saunassa A:n luona. leivon myös viimein sen kinkkupiirakan, mihin ostin taikinan jo maanantaina ja kutsun pojan syömään. eilinen päivä oli tupapäivä, kävin ulkona vain viemässä roskat ja hakemassa postin. hapenpuutteen kyllä huomasi illalla päänsärystä.
on muuten ollut järkyttävää huomata, että kukaan ei enää soita minulle, moneen päivään puhelimeni ei ole soinut kertaakaan. mihin olen kadottanut kaikki ystäväni, johtuuko se siitä, että olen liiaksi hautautunut maalle.. olenko kohtuuton kun odotan, että joku soittaisi minulle, enkö itse voisi sitä tehdä.. en tiedä mutta kun on matalapaineessa, toivoo, että joku muistaisi ja ottaisi yhteyttä juuri silloin.. että jokin telepatia toimisi. tänään minä kyllä aktivoidun ja pirautan U:lle, en ole pitkilleen kuullut hänestä mitään.. tiedän että on kiireinen työn ja opiskelun kanssa, joten ei siksi ole varmaan pitänyt yhteyttä. itse asiassa juuri siksi en ole soitellut, tiedän että sairautensa vuoksi väsyy ja tarvitsee iltaisin lepoa...
surutyötä olen tehnyt myös vanhan volvoni kanssa.. annoin sen pojalle syksyllä, oli isänsä kanssa vienyt sen korjaamolle ja saanut kuulla että remontti maksaa liikaa.. ei kannata pistää alle tonnin autoon 1700 euroa korjauksiin. eikun romuttamolle, harmittaa sillä siinä autossa olisi ollut vielä paljon hyvääkin.. kone pelasi tosi hyvin, huollot oli M tehnyt asianmukaisesti ja korjasi jopa pojan romuttaman takaoven... mutta ei auta itku markkinoilla, etupalkki on mennyttä kalua, kuten katsastusmies taannoin totesi. toivottavasti poika saa autosta edes jonkun setelin kitaravahvistimensa rahastoon.
nukuin hyvin vaikka kintturoinkin pitkään ennekuin sain mieleni tasaannuksiin... moni asia tunkee mieleen juuri silloin kun tarvitsisi vain lepoa ja unen antamaa unohdusta. ajattelen liikaa, sen olen moneen kertaan todennut. olisipa paljon helpompaa jos olisi sellaiset aivot, jotka voisi napsauttaa tunnesektorilta järjen taajuudelle aina kun alkaa ahdistaa. minua ahdistaa eniten keskeneräiset asiat, epätietoisuus. tulee hirveä hinku selvittää, tehdä jotain päätöksiä ja lopullisia ratkaisuja. kaiketi se keskeneräisyyden vellominen on pahinta, se vie mielenrauhan ja elämänilon. päätin, että nyt riittää.. on ryhdyttävä todella elämään omaa elämää, löytämään arjelle sisältöä, joka minua tyydyttää ja miellyttää. tiedän, että olen elänyt liikaa toisten ehdoilla ja toisten elämää. toki siinä on ollut minulle paljon hyvää, on ollut tekemistä, olen ollut tarpellinen ja mikä parasta, olen saanut olla lähellä rakastamaani ihmistä. nämä asiat voisi yhdistää paremmin. sikäli kun ei päädytä toiseen ratkaisuun. odotin puhelua, vaikka varsin hyvin tiesin, että sitä ei tule.. kun minä heitän pallon ja vielä sanon sen ääneen, se näyttää olevan liikaa. se koetaan ilmeisesti ahdistavaksi ja siihen reagoidaan vetäytymällä ja vaikenemalla. päättelin ohjelmansa tietäen, että eilinen olisi ollut ainoa mahdollinen ilta tulla asentamaan pyytämäni lamput paikalleen.. tänään ja huomisiltana hänellä on muita menoja. mutta kyllähän ne lamput ehtii...
tänään on saatava valmiiksi hakemus. käytävä lenkillä ja toivon mukaan myös saunassa A:n luona. leivon myös viimein sen kinkkupiirakan, mihin ostin taikinan jo maanantaina ja kutsun pojan syömään. eilinen päivä oli tupapäivä, kävin ulkona vain viemässä roskat ja hakemassa postin. hapenpuutteen kyllä huomasi illalla päänsärystä.
on muuten ollut järkyttävää huomata, että kukaan ei enää soita minulle, moneen päivään puhelimeni ei ole soinut kertaakaan. mihin olen kadottanut kaikki ystäväni, johtuuko se siitä, että olen liiaksi hautautunut maalle.. olenko kohtuuton kun odotan, että joku soittaisi minulle, enkö itse voisi sitä tehdä.. en tiedä mutta kun on matalapaineessa, toivoo, että joku muistaisi ja ottaisi yhteyttä juuri silloin.. että jokin telepatia toimisi. tänään minä kyllä aktivoidun ja pirautan U:lle, en ole pitkilleen kuullut hänestä mitään.. tiedän että on kiireinen työn ja opiskelun kanssa, joten ei siksi ole varmaan pitänyt yhteyttä. itse asiassa juuri siksi en ole soitellut, tiedän että sairautensa vuoksi väsyy ja tarvitsee iltaisin lepoa...
surutyötä olen tehnyt myös vanhan volvoni kanssa.. annoin sen pojalle syksyllä, oli isänsä kanssa vienyt sen korjaamolle ja saanut kuulla että remontti maksaa liikaa.. ei kannata pistää alle tonnin autoon 1700 euroa korjauksiin. eikun romuttamolle, harmittaa sillä siinä autossa olisi ollut vielä paljon hyvääkin.. kone pelasi tosi hyvin, huollot oli M tehnyt asianmukaisesti ja korjasi jopa pojan romuttaman takaoven... mutta ei auta itku markkinoilla, etupalkki on mennyttä kalua, kuten katsastusmies taannoin totesi. toivottavasti poika saa autosta edes jonkun setelin kitaravahvistimensa rahastoon.
Kommentit