olen ollut, olin.. en ehkä enää liene.. kuuntelin A:n pyynnöstä jotakin Hectorin vanhaa laulua, jossa sanottiin, että jos saisinkin olla tuuli, tai joen laineet.. niin ei kukaan voisi minua haavoittaa.. niin. jos enemmän olisin minä, ja osaisin suojautua itseni sisään, ei kukaan eikä mikään voisi haavoittaa.. enkä asettusi alttiiksi toisen ihmisen sanoille ja teoille. mutta minä olen se, mikä olen, enkä osaa suojautua. annan kaikkeni tai en mitään. tämä on raskas tie, ehkä liiankin, mutta muuta en osaa tehdä, en valita. ja toisaalta, olen ehdoton, ei mitään puolinaista minulle, joko tai. mitä siitä saa epäonnistuessaan. tyhjää, kipua, pettymystä.

on ollut toisinkin, joskus... on ollut onnea, olen rehellisyydessäni saanut olla hetken onnellinen ja aivan varma siitä, että aidosti olen itsenäni sen onnen saanut. ja se sama rehellisyys kaataa kaiken alleen. en voi jatkaa, en voi enää antaa, ei ole enää annettavaa.. olisi kaiketi pitänyt jo aikaisemmin kieltäytyä, lakata olemasta se, jota saa lyödä ja satuttaa... en tiedä, mistä johtuu se, että niin pitkään jaksan odottaa jotakin, mitä ei koskaan tule. olen kovapäinen ja sittenkin liian vahva jos kyse on siitä, miten paljon minä jaksan pahuutta sietää.. jos olen joskus nähnyt ja kokenut hyvyyden häivähdyksen.. ikäänkuin jalompaa olisi se, että sitä hyvyyttä on niin vähän.. tai pahuus niin ankaraa ja viiltävää.. että on ansaittava pienet onnen kipunat, kalliit ja arvokkaat.

sattuu niin perkeleesti. olisi onnea jos tietäisi, että jossain, joku... rakastaisi minua. kuitenkin.