kiittelen mielessäni ja tässä Saimaa, joka ilmaisi minulle uuden bloginsa osoitteen joten vertaistukisuhde häneen mahdollistuu  jatkossakin. Tämä blogien maailma on mielenkiintoinen ja alkaa vasta nyt minullekin avautua monipuolisemmin mahdollisuuksineen. Nyt ymmärrän paremmin ja voisin paremmin myös arvioida ja kirjoittaakin bloggaamisen sosiaalisesta funktiosta. Taannoin kirjottelin enemmän kirjoittamisen ilosta kuin asian ymmärryksestä käsin. Viisastuminen on mahdollista. Tässä olisikin muuten hyvä opinnäytetyön aihe. Muun muassa.

Olin eilen illalla niin väsynyt että olemus oli lähinnä puuroa. Poika siirsi tuloaan seuraavaan päivään, josta kyllä mieleni pahoitin mutta minkäs teet.. jotenkin oli taas oikein huipennus, kaikki tuntui niin kurjalta, itketti.. Ehkä minä näennäisen vahvuuden experttinä tarvitsen paljon murhetta ennekuin annan itselleni mahdollisuuden olla heikko... ja itkeä ihan. Mutta eihän siihen voi jäädä..Wallys Hut lasillisen jälkeen päätin lähteä ulos kopperostani, tanssimaan. Oli ihan antoisa keikka. En voi lakata ihmettelemästä ihmisten ajatuksia ja käyttäytymiskuvioita ko. paikoissa. Ehkä se on hyväkin, en välitä uusista systeemeistä ja toimin kuten ennenkin, tunteella.  Kotiin pääsin parin nuoren kyydissä, ehkä veivät taksilta yhden kyydin mutta minä pääsin nopeammin nukkumaan ja saatoin kehua nykynuorten fiksuja ajatuksia, ennätimme haastella matkan aikana monenmoista. Tämä yksi pikkukaupungin etuisuuksista, vaikka kyllähän täälläkin voipi monemoista kurjuuttakin yöaikaan tapahtua.

Tontti/mökkihanke vaikuttaa nyt todella olevan toteutumaisillaan, teen maanantaina tarjouksen. Jos kaupat syntyvät, voisin kuvitella pääseväni asumaan vielä tämän vuoden puolella. Jos mökin rakentaminen lähtee liikkeelle livakasti. 15 km:n työmatka ei tunnu pahalta, kaipa sitä sen verran kykenee ajeleman kelistä piittaamatta. Kyllä kykenee, olen huomannut että tänä talvena en enää niinkään jännitä liukkautta, siedätyshoito toimii. Olen minä onnellinen jos vielä ennen joulua sytyttelen oman mökin uunia omalta tontilta tehdyillä puilla.

Hiihtoilmalta ei vielä vaikuta oikein, lunta tulee jostain.. joko tuulen pyryttämänä puista tai ihan taivaalta alas asti.