huonosti nukuttu yö, kaupunkiasumukseni ei oikein sovellu kahteen erilaiseen vuorokausirytmiin, työssäkäyvän äidin ja mm-kisoja seuraavan pojan.. ja taas katselin paljon kummallisia unia.

ja jouduin valitsemaan työpäivän retkipäivän sijaan. pakkorako, kukaan ei ole tehnyt puolestani töitäni, viime viikko oli kaoottinen kaikkineen.. enkä jaksanut viikonlopuksi ottaa töitä mukaan, tai otin, mutta en tehnyt. ja olinkin viisas sillä jos olisin tuhlannut vapaani niin nyt oisin vieläkin kärttyisempi. tulilanka palaa jo koko ajan mutta sulkeuduin huoneeseeni, siivoojat hieman vilkaisivat kummeksuen kun poikkeuksellisesti vedin oveni kiinni..

nyt rauhoitan itseni ja sitten jatkan kirjoitustehtäviäni ja kahlaan postit sekä nuo muut viime viikolla kertyneet pinot pöydältäni. sitten lähden pois. niin helppoa se on.

rauhattomuutta aiheuttaa se toinen todellisuus, miten ns. yksityiselämäni osa-alue hajoaa käsiin, enkä voi itse muuta kuin katsoa vierestä, todeta että olisinpa nyt joku muu ja minulla olisi valtakunta, voima ja kunnia. mutta ei, minulla on sydän, sielu ja ruumis.. eli keho. minä hengitän, minä ajattelen, tunnen paljon tunteita. eikä sillä ole sinänsä mitään merkitystä maailman kulkuun. olen tässä, mitättömänä pienenä pisteenä kaikkeudessa. hmm.. pitäisiköhän minun tehdä jotain itseni hyväksi. kun kukaan muu ei sitä tee. tietenkään.