tämä kesä jää kyllä mieleen, täysien kymmenten vuoksi tietenkin mutta myös tämän helteen. eilen kyläreissulla sukulaisten luona saimme vähän tuta ukkosen antiakin. tuolla maalla se rätkii helposti sähköjohtoja ja puhelinlinjoja.. vaikka kaikki sähkövehkeet oli irroitettu ja pääkytkinkin off-asentoon väännetty, salaman isku täräytti puhelinjohdoissa aikamoisesti. hieman kyllä säikäytti ja kiersimme tarkkaan koko talon sen jälkeen jottei missään vain kärynnyt mikään.. tiedä voisko olla mahdollista mutta eihän se vara venettä kaada.

tahmomistakin tämä tahtoo olla, sielu ei löydä sijojaan mistään osoitteesta, eikä kukaan eikä mikään voi korvata menetettyä. hymyilytti sisäänpäin kun minulle sanottiin, että olen niin vahva nainen.. että kyllä mie pärjään. no pakkohan minun on mutta vahva en ole.. kuin hetkittäin kun vihanvimmalla itseäni  piiskaan eteenpäin, tuleen kun ei auta edelleenkään jäädä makaamaan. mutta kuka lohduttaisi pikku Nyytiä? Hän ken voisi, ei enää ole tässä.

"ollaan hiljaa hetki vaan.... opeta mut itkemään, kaikki pelot pelkäämään.."