soitti ja sanoi tulevansa. Hyvä, viikonloppu on pelastettu ja äiti on onnellinen.

kummallisia väsymyksen tilan ajatuksia on risteillyt tänä iltana päässäni. useinhan siellä jotain velloutuu, harvemmin kykenen meditoimaan itseni ajatuksettomaksi vaikka se olisi niin armollinen tila. tässä ikävaiheessa nuoruus, aikuisuus, vanhuus, lapsuus, äitiys, sisaruus ja kaikki mahdolliset läheisihmissuhteet leikkaavat toisiaan, synnyttävät itsestään uusia versioita, ulottuvuuksia. minä en enää tahtoisi olla kenenkään lapsi mutta silti toivoisin voivani heittäytyä toisen ihmisen ymmärryksen varaan ja levätä, olla vailla vastuuta toisista. en enää tahtoisi olla kenenkään äitikään, sillä tavalla kuin pienen lapsen äidin pitäisi olla, jatkuvan aktiivisesti ja täysipainoisesti. sillä tavalla ikuisesti äiti tahdon olla ja olenkin että lapset ovat rakkaimpia ihmisiä maailmassa ja toivon heidän olevan ja tai tulevan onnellisiksi ja elämäänsä tyytyväisiksi. vanhempieni vanhemmaksikaan en jaksaisi ryhtyä mutta siltä kai ei voi välttyä. eikä se ole velvollisuuskaan se on luonnon laki.

kokous vei voimani, odotetusti vanha jengi vastusti vastustamisen ja yksisilmäisyyden ilosta esitystäni, jolle oli pakko tässä kokouksessa saada päätös ja vaikka vetosin tavoitteitemme ja  yhteishengen merkitykseen, ei yksimielistä päätöstä tahdottu millään saada aikaan. hampaankoloon jäi tavaraa, kunpa heillä olisi riittävästi viisautta olla sitä näyttämättä vuosikokouksessa. mutta ansaitsen kunniamaininnan - en hermostunut yhtään kertaa kahden tunnin aikana, jaksoin hymyillä ja puhua rauhallisesti loppuun saakka.

en käsitä miten selviän huomisesta luennosta, en ole valmistellut lainkaan ja aamukymmeneltä seison 14 opiskelijan edessä puhumassa johtamisesta. ehkäpä voinkin kertoa siitä, millainen ei ole hyvä johtaja. viime aikoina se näkökulma on korostunut erityisesti. no, aamuihminen herää ennen ylösnousua ja hurauttaa powerpoint esityksen tunnissa. täytyy ajatella asiaa kiihkeästi ennen nukahtamista. hyvää yötä.