mummofiilikset; sain nukuttua ja vatsa toimii... juttelin myöhään illalla miespuolisen ystävän kanssa, yhteisistä - erikseen kokemistamme - tuntemuksista. Vertaistukea. Niin helppo puhua kun tietää toisen käyneen läpi samanlaisen helvetin. Joskin itse siinä vielä uin, ja syvällä. Hän menetti parin vuoden sisällä väärin perustein tehdyn irtisanomisen myötä työnsä ja sen jälkeen eukko pakkasi miehen kalareissun aikana valtaosan kodin irtaimistosta ja jätti miehen juuri silloin kun tuki ja myötäeläminen olisivat olleet tarpeen muuntua vihkikaavasta todellisuudeksi. Nyt taistelut sekä ex työnantajan että vaimon kanssa ovat ohi ja mies on päässyt tasapainoon, löytänyt mielekästä tekemistä. Elintasokilvoittelu on jäänyt mutta metsä, ihmisten auttaminen ja kirjoittaminen antavat todellista, aitoa sisältöä elämäänsä.

Omalla kohdallani olen miettinyt, mikä ihmistä riipoo juuri silloin kun kaiken pitäisi olla ihan hyvin, paremmin kuin koskaan. Kun on kovan työn jälkeen saavuttanut maallista hyvää ja ammatillista nousua ja haave omasta kodistakin on täyttymässä. Niinpä niin. Kun mikään ei enää riitä, sanotaan jossain pamfletissa. Minulle kyllä riittää. Olisin ylen tyytyväinen sielunrauhasta ja tasapainosta, huolettomasta elämästä, jota en ole koskaan osannut elää. Paskat minä talosta ja tavarasta kun vain saisin iltaisin nukahtaa rakkaani kainaloon ja aamulla herätä uuteen päivään mieli täynnä iloista odotusta ja voimaa kohdata vaikeuksiakin.Tai vain herätä.

Alkaa pikkuhiljaa hahmottua ettei entiseen ole enää paluuta ilman että kohta olen samassa jamassa. Olen tallanut puoli vuosisataa, se välillä järkyttää. Mihin ne vuodet oikein livahtivat, miten paljon mitäkin käsiini on jäänyt. Ne helmet on kyllä helppo noukkia. Vähän mutta sitäkin arvokkaampia.

suureen syvälliseen filosofointiin ei ole innostusta, mutta olen tyytyväinen että yleensä saan aikaan joitakin lauseita. eilen tuntui ettei enää luista. ajattelin lopetella tätä touhua. tiedän kyllä ettei ole pakko kirjoittaa jollain tietyllä frekvenssillä tai yleensä lainkaan. tämähän on minun blogini. mutta jotenkin mieleeni oli hiipinyt ajatus että helpottaisi lopetaa ja taas aloittaa, alusta uutena. yksi syy siihen ainakin löytyisi, karistaisin erään, jolle silloin kun vielä jaoimme jotain yhteistä tulin paljastaneeksi tämän, hänet,  joka kyllä tahollaan on suitsuttanut siloittavan tietäni mutta todellisuudessa anonyymiteetin suojista käy heittelemässä katkeria kommenttejaan. että terveisiä vain xxx. en enää välitä olla diplomaattinen.

toivon että tänään on helpompi hengittää, ja osaisin ymmärtää, mikä sen mahdollistaa. neuleblogiosaston kuulumisina on kehuttava, että esikoisen sukkien jälkeen olen pian saanut valmiiksi pikkuneidille punaiset töppöset. olen onnellinen että on jotakin, jota kykenen saamaan aikaa, valmiiksi asti.