tupakoinnin lopettaminen vei minut vielä syvemmälle tälle itsellisen ihmisen yksilöllisen elämän naparetkelle... olen pääasiallisesti asemoitunut niin, että katselen maailmaa vain ja yksinomaan omasta pikku näkövinkkelistäni käsin.. ajatukset pyörivät henk.koht. elämässä terveyden (tai sairauden), fyysisen olemuksen, henkisen olotilan sekavuuden, omien halujen ja heikkouksien, kiihkeiden toiveiden ja toivottomuuden suloisessa sekametsässä... ja kun työkin on yksinäistä puurtamista, vastuunkantoa, ratkaisujen tekemistä (ilman tukihenkeä), vahvuutta ja jaksamista.. niin ei kai ole ihmekään, että ihmisestä tulee yksnuottisesti itsekäs ja oman napansa ympärille  liimautunut.

juuri nyt vähät välitän mistään, kestään milloinkaan. pyhä raivo on seuranani kun sytkyilen kämpässäni kykenemättä näkemään minkäänlaista valonpilkahdusta keski-ikäisellä taivaallani. on varmaan niin, että oikean auringon näkeminen saattoi minut pois raiteiltani.. olin tulossa kaupasta, autonradiossa soi Agentsin .. "paljon ei mulla ja kaiken sen saat, jos vain tahdot, mä vastusta en, muuta en antaa, en paljon voi antaa.. vain rakkauden... " laskevan auringon säteet järven selällä loivat  silmieni eteen aivan vastustamattoman taideteoksen.. haikeiden sävelten soidessa koskettavia sanoja tapaillen- ja kyyneliä vastaan taistellen - ohjasin autoni läheiseen rantaan ja hengitin hetken musiikin ja luonnon yhteisvaikutusta... 

north pole is here!