oli mahdollisuus kokea perhe-elämää, tai oikeastaan seurata sitä vierestä.. voiskohan sanoa objektiivisena tarkkailijana. veljeni ovat valinneet itselleen samanluonteiset puolisot, topakoita, iloisia ja lempeitä vaimoja, lapsistaan ja miehestään hyvää huolta pitäviä ovat. ja päättäväisiä. minulle kuin siskoja. vanhemmittaan alkavat läheiset ihmiset olla yhä tärkeämpiä, on hyvä että olemme voineet viime vuosina lähentyä toisiamme. vaikeuksien kauttahan se usein tapahtuu kun voimme olla tarvitessa toistemme tukena ja huolehtia vanhusten asioista yhdessä.

aurinko paistoi koko päivän ja ne onnelliset jotka ovat lomalla, näyttivät viihtyvän ulkoilmassa. kiukutti olla töissä. siinä määrin etten saanut oikein mitään aikaan. vielä huominen sitten minäkin pääsen vapauteen pariksi päiväksi. viikonvaihteessa ei juuri tullut levättyä... pää on vähän pyörällä ja mieli levoton. on taas palauduttava todellisuuteen ja muistettava ettei mikään ole muuttunut. ehkä jotain enemmän tiedän ja tunnen. yhtä lailla hiuskarvan varassa, epävarmuudessa elän, kuinka sellaiseen voisi koskaan tottuakaan.

maalauskurssilla kasvatin kärsivällisyyttä ja jatkoin viime kerralla aloittamaani akvarellia. tuskaa ja kärsimystä se on, pikkutarkkaa näperrystä, mikä ei minulle sovi lainkaan. mutta kiltisti opettelin tekniikkaa ja vaikka inhosin haaleita värejä ja taitamattomuuttani, jaksoin työstää tekelettäni pari tuntia. ensi kerralla räiskäytän siitä värikkään. ja jatkan öljyvärityötä, jota saan tehdä rennolla otteella, nauttia väreistä ja vapaudesta.

mökkiprojektini ei etene. en ole jaksanut lähteä katsomaan tontteja, joista sain kartat. rakentamisajatus on aika rohkea mutta varmasti järkevä. huomaan etten ole kovinkaan varma siitä, että pystyisin hoitamaan sen yksin. luulenpa kuitenkin että tartun tähänkin haasteeseen kaksin käsin kun aika on kypsä. lumi sulanut ja se oikea paikka löytynyt. ja eihän minulla muutakaan vaihtoehtoa ole.