olen pyhää raivoa täynnä, pelkistä sanoista voi loukkaantua ja vihastua niin, ettei tahdo löytää sanoja tunteilleen..

on otettava huomioon että olen ollut tupakoimatta kokonaisen viikon, enkä aio koskaan enää polttaa.. vaikka tänään etenkin raivostumisen jälkeen on todella ollut himo suurimmillaan..

on otettava myös huomioon, että palasin viikon ihanan loman jälkeen töihin, mikä sinänsä oli todella antoisaa, hyvään työyhteisöön oli hienoa palata levänneenä ja levollisenakin.. siinä vaiheessa vielä..

kaikki alkoi mennä pieleen jossain vaiheessa.. ehkä jo siinä kun joku idioottimainen naispuolinen myyntitykitär soitti jossain asioissa, myydäkseen tietysti jotain, josta en tahtonut saada kyselemälläkään selvää.. nainen vyörytti epäselvää mumisevaa tekstiään.. suunnattoman hienoista tilaisuuksista, vielä tarjoushintaan... ja lisäksi hän haluaa ehdottomasti lähettää pakkauksen viinilaseja, työosoitteeseenko vai kotisellaiseen mieluimmin.. kun vihdoin sain vastauksen siihen, mitä hän siellä jo oli käärimässä pakettiin, selvisi tavaran laatu.. jolloin saatoin myös todeta, etten vastaa sellaisten hyödykkeiden hankinnoista.. leidi tokaisi - ai et vai!!! ja tökkäsi luurin korvaani.

ja turhautumistani vain lisäsi se, että ruokakaupan pihasta ei tahtonut millään löytyä parkkipaikkaa.. ja että appelsiineja valikoimassa oli aivan liian monta täydellisen perheenäidin oloista ihmistä  ja joka puolella muutoinkin liikaa neljänjälkeentöistä tulleita kiukkuisia asiakkaita.. niin että kaikkein mieluiten olisin vetäissyt jotakuta turpiin ja haukkunut paskiaiseksi.. mutta kuulin itseni urhoollisesti hymyillen toteavan, että anteeksi voitteko hieman siirtyä että pääsen tästä ohi... kiitos kiitooos... niin että olin raivosta pakahtua päästessäni vihdoin autooni ja  hus helvettiin sieltä.. pimeään hiljaiseen autuaalliseen kotiini jossa ei ainuttakaan ihmis- tai muuta elollista sielua todellakaan luojan kiitos ole missään

on myös otettava huomioon, että todella olen mitä olen, naivi, hyväuskoinen, sinisilmäinen ja ihmisistä vain pelkkää hyvää uskova nainen.. niin, siis siihen saakka kunnes totuus ja ihmisen sisimmäinen olemus minulle kirkastuu.. eli petyn uskossani, odotuksissani ja kuvitelmissani.. mutta en kuitenkaan tee sitä mikä olisi parasta - eli en koskaan opi, vaan aina lähden siitä samasta pisteestä.. uskon ihmisten sanoihin, puheisiin ja tekoihinkin... hyvään ja vilpittömään.. niin niin, niin se on ollut ja niin se on aina oleva.. Sinuhe oli tullut ihan toisenlaisiin aatoksiin ihmisen sisäisyydestä... mutta minä en näköjään kykene tässä asiassa lainkaan kehittymään. enkä edes halua. sillä jos niin tekisin ja menettäisin uskoni hyvyyteen, ei minulla olisi enää mitään syytä elää... siihenhän minä en voi lähteä.. en ainakaan nyt kun kuvittelen että tupakoinnin lopettaminen antaa minulle vielä lisää elinpäiviä...

niin... minä sitten menin hyvin syvälle niihin loukkaantumisen tunteisiini, kaivelin jokaisen pienenkin erillisen nyanssin siitä tunteesta ja niiden sanojen jokaisesta kirjaimesta, joilla tunsin tulleeni loukatuksi... niin minä löysin taas itseni sieltä joulukuusen alta, hylättynä, väärinymmärrettynä, pilkattuna ja niin perkeleen pienenä että ihan suututti itseni puolesta.. hävetkää aikuiset, pientä lasta kiusataan ja ollaan ilkeitä... miksei kukaan mene ja ota sitä syliin...  kun sehän vain odotti saavansa jotain aitoa, jotain todellista.. ja sai vain pelkkää simulaatiota, synteettistä, kuttaperkkaa....
ei vain loukkauksia ja häpeää vaan myös hylkäämistä ja surua ... kaikkea  riittämiin..