Kevät voisi olla voimia ja toivoa antava vuodenaika, kaiketi onkin kun vain asennoituu oikein. Tänä aamuna heräsin harmauteen, yöllä oli satanut mutta nyt aurinko nousee ja valaisee koivikon ikkunastani näkyvällä rinteellä. Jos siitä ei mieli kirkastu niin ei mistään.

Vaikka ihmissuhteet ovat todella mission impossible, voi aina heittäytyä luontoäidin syliin ja  unohtaa kyvyttömyytensä, huonoutensa ja kaiken.. Yritin turhaan aloittaa rakentavaa keskustelua, ilmeisesti en vain osaa.. eikä hääppöinen ollut toisenkaan osapuolen orientaatio. Jos vain lähtee pois ja kieltäytyy keskustelemasta, johtaako se yhtään mihinkään. Aiemmin hätäännyin sellaisesta käytöksestä, nyt en. Totesin itselleni, etten voi sille mitään jos ihmisellä ei ole kypsyyttä eikä tahtoa selvittää. Oletan välillä aivan liikaa toisista.. Ja minä olen taas se joka kaiken parhaiten tietää!! Enkä tiedä mutta minun on selitettävä itselleni kaikki mikä kaihertaa. En voi ottaa vastuuta toisen ihmisen käytöksestä, en voi sanella hänelle, miten olisi oltava, mitä sanottava, miten. Voin vain antaa olla ja yrittää jotenkin, joskus, jossain kertoa miltä minusta itsestäni tuntuu. Ja nyt, minusta tuntuu pahalta. Se ei ole syytös, se on minun todellinen kokemukseni. Aivan eri asia on se, mistä syystä olen pahoilla mielin ja loukattu. Ja aivan eri kategoriaa sekin, miksi sellaista tapahtui, että tulin taas loukatuksi. Ne jutut eivät ole minusta riippuvaisia, ne ovat toisen ihmisen tunne-elämän syövereitä. Ne vain koskettavat minua koska tässä olen.

Eikös kaikissa parisuhdeoppaissa ja opeissa kehotetaan kertomaan: "miltä minusta tuntuu" eikä syyttelemään, että kun sinä teet niin ja sanot noin, se on väärin. Mutta minähän olen aina askeleen edellä, olen jo ennättänyt analysoida, laatia taktiikan ja tarvittavat toimenpiteet suunnitella. Mitä se auttaa kun asenne on se, että koko naissukukunta on pahasta, "perkele teidän kanssa!!" Minkähänlainen joukko se mahtaakaan olla??? Ei ole hyvä sekään että olen liian hyvissä väleissä äitimuorin kanssa... vaikka olen aivan varmasti täysin lojaali miestä kohtaan, enkä lähtisi mollaamaan mamman kanssa.. yritystä on näet ollut mutta ymmärrän senkin, äidin kannalta. Parempi pysyä maan pinnalla, arjen asioissa, miettiä millaista multaa pitää ostaa ja että koiran ruoka loppui illalla.

On myös mietittävä ja selvitettävä millaista soraa pitää tilata kuistirakennelmia varten, kysyä joko naapurin O sai laskettua puutavaran tarpeen ja kyseltyä halvimmat hinnat, viestitettävä urakoitsijalle, että rahaa ei tipu ennenkuin jotain piharakennuksen osalta on näkyvästi tehty. Siinä sitä tälle päivälle konkretiaa, jonka myötä jalkani pureutuvat taas tukevammin elämänhallinnan maaperälle.