olevinaan niin kiire tässä elämässä ettei ennätä kirjoittaa.. tai sitten tämä vuodatuksemme on suljettu.. kun en tästä tekniikasta mitään ymmärrä... kauhistelin vain eilen että jopa harmittaisi jos kaikki sepustukseni häviäisivät virtuaaliseen bermudan kolmioon..

tuntuu kuin olisin kaivellut menneisyyden haamuja pakatessani tavaroita... ex-anoppikin soitti pitkästä aikaa. yksi järkyttävä laatikko minulla on.. se on kulkenut lukuisia muuttoja, sisältö ehkä vähän lisääntynyt välillä.. siellä ne ovat kaikki... siis päiväkirjat, joita olen väsännyt pennusta asti.. en pysty lukemaan niitä kuin pätkittäin tietyiltä ajanjaksoilta.. en tiedä mitä niille pitäisi tehdä, ehkä polttaa.. joskus ajattelen, että ehkä lasteni olisi hyvä joskus kuolemani jälkeen lukea ne.. miksi vasta sitten, nythän olisin vielä vastaamassa mahdollisiin kysymyksiin.. en tiedä.. eräs ystäväni sanoi, että niin kauan sinä et löydä sijojasi kun kuljetat niitä mukanasi.. menneisyydestä pitäisi osata täydellisesti irrottautua.. en usko että se on mahdollista, olen hyväksynyt ja ymmärtänyt.. unohtanut, antanut anteeksi.. mutta ei kaikesta siitä voi kokonaan päästä irti, se on minussa, minua..

tänään minulla on voimaa ja rohkeutta, sisäistä rauhaa ja onnentunnetta. kiitos siitä sanojen ja lauseiden kirjoittajalle, ajattelijalle, tuntijalle, kokijalle.