Minulle sanottiin jokunen päivä sitten viestissä, että suhdetta pitää tietysti jollakin lailla ylläpitää ja tehdä jotain sen hyväksi. Olen samaa mieltä.

Aamu on harmaa kuten mielenikin, viimeinen lomapäivä käsillä. Lenkille on tietysti lähdettävä vaikka sataisi puukkoja. Yritän pitää itseni koossa, on raivostuttavaa etten voi puhua asioita selväksi. On surullista että olen taas tässä tilanteessa, näissä ajatuksissa, tämän tuskan vallassa. Ja tähän minulla ainoastaan on mahdollisuus ja oikeus. Valitettavasti. Voin valita vain oman osani, ollako vai eikö olla. Niin yksinkertaista ja helppoa kun en näe, en kuule, en saa mitään kontaktia. Tästä unohdukseen tuntuisi olevan helpoin tie.

Aamulla herättyäni ajattelin, että miten kaltaiseni, fiksu ja viehättävä nainen voi ryhtyä tällaiseen suhteeseen. Mikä minussa on vikana, miksi en arvosta itseäni lähtökohtaisesti niin paljon, että sanoisin oitis kiitos ei kun joku varattu mies minua lähestyy. Nyt tämä masokistinen valitus saa luvan päättyä. On se toivotonta jos minulla ei ole elämässäni muuta kuin valitusta, murhetta ja ikävää. Tätä rakkaus ei ole, ei todellakaan!  Pyydän anteeksi sitä, että uskoin tämän valheen minulle riittävän.