lämmitin saunan ja puhuin puhelimessa moneen otteeseen monen ihmisen kanssa.. jotka siis jostain kumman syystä soittivat minulle.. ikäänkuin olisivat tienneet tilanteeni. kummitäti ilmoitti laittavansa mökkirahastoon lahjoituksen, jonka muka viime kesänä oli unohtanut.. vanha ystävä matkan takaa oli yhtä lailla murheissaan kuin minäkin, syyt erilaiset mutta yhtä painavat. todettiin, että jatkamme taistelua kunnes selviää, mitä sitten isona teemme. ex-työ ja muu toveri kertoi myöskin murheitaan ja viimeisimmät  kuulumiset ex-työpaikalta.. saatoin viimeinkin todeta, ettei enää kosketa niin kuin aiemmin. nyt koskettaa vain se, yleisesti, että olen menettänyt työn ja työkykyni...

onnistuin tällä kertaa puhelinrumbasta huolimatta saamaan saunan kylpykuntoon ja osasin jopa nauttia löylyistä. sillä aikaa oli tullut myös odottamani viesti... yksi pieni sana vain mutta se oli tärkeä saada. vaikka pitäisi olla niin, ettei tarvitsisi edes kysellä mitään. syy on minussa. jos se nyt mitään vakauttaa. syiden ja syyllisten etsiminen on aina ja ikuisesti yhtä turhaa ja turhauttavaa. tai no, ainakin syyllisten. syiden löytäminen voi sen sijaan johtaa korjausliikeeseen, mikä edesauttaa ehkä tulevaisuuden olemista.

nyt on sellainen fiilis, että en tahdo mitään enkä ketään paitsi läheisimmät. en ole velkaa kenellekään, en tunne syyllisyyttä mistään. vaan aion keskittyä ainakin pari päivää pelkästään oman mielihyvän löytämiseen. hieman arveluttaa tämän aamun lääkärissäkäynti, taas pengotaan tunkioita mutta pakkohan se on...