omaishoitajan sijaisen roolissa jouduin eilen tyttären kanssa tositoimiin... mummo on ollut jo muutaman päivän tokkuraisessa kunnossa, on kuitenkin ihan tolkullisesti omat rutiininsa hoidellut ja luontaiseen tapaansa hukuttanut pojantyttärensä hyvää tarkoittaviin mutta ylen runsaisiin ohjeisiinsa vauvan hoidossa. vetäydyin eilen päivällä vinttiin tavoitteena ottaa pienet nokoset, siitä ei kumminkaan tullut yhtikäs mitään kun havahduin savuun, jota tuntui tulevan alakerran uunin suunnasta. kipaisin katsomaan, mummo selitti että sitä tais tulla vähän savua kun sytyttelin uunia.. hetkeksi tuo selitys kelpasi minullekin, ihmettelin vain kun savua tuntui tulevan aina vain lisää.. uuninlämmitys on mummon kuningashommia, muut sitäkään eivät osaa oikein kunnolla tehdä.. joten en ensin osannut epäillä mitään muuta. kunnes kumminkin tarkistin ja huomasin että pelti oli kiinni, mummo istuu kiikkustuolissa ihan tyynenä mitään tajuamatta.. huh. jos yksin olisi ollut, kohta kai olisi maannut tajuttomana tuvan lattialla. ei hän itse nimittäin huomannut mitään erikoista. siinä sai selityksensä aamuinen vaitonaisuus, jonka pistin naisten viestihiihtojen piikkiin (hän nimittäin katseli kuten aina aamuisin aamupalaa syödessään tv:n lähetystä), samoin tytär oli havainnut ettei mummo huomannut pitkään aikaan että tulivat vauvan kanssa tupaan. kylläpä huolestuimme... sekin kertoi ettei kaikki ollut kunnossa, että mummo tajusi vasta  iltapäiväunilta noustessaan että yöpaita on vielä päällä. ja jutut olivat sen mukaisia, aiemmin pariin kertaan kerrotut tarinat toistuivat nyt kerta toisensa jälkeen. olemme huolissamme, työssäkävijä tulee onneksi tänään aikaisemmin kotiin, on vietävä äitee tohtorille mikäli nuppi ei ala selvitä. verenpaine illalla mitattiin, se oli onneksi ok, samoin sokerit, lääkkeetkin oli ottanut suurin piirtein kaikki. insuliinista ei ihan ole varmuutta kun omassa kammarissaan sitä välillä piikittää. voi olla että pään huimaus ja huono olo johtuvat jostakin meille käsittämättömästä syystä, jota ei kunnan omintakeinen lääkäri ole suostunut kunnolla tutkimaan. toivonpa kovin, että olonsa jo tänään kohenee.  

kun työhöni liittyvät asiat alkavat olla pulkassa, on huolehtimiseni siirtynyt taloon. siellä se pikkuhiljaa alkaa olla muuttokunnossa ja minä en jaksa oikein ajatella, miten kaikki hoituu. ja mitä sen jälkeen. pelkään kiintyväni siihen, olenhan kuitenkin aloittaessani lähtenyt toteuttamaan unelmaa. materiaan ei tietenkään kannata kovin kiintyä ja kiinnittyä, varsinkaan kun ei ole taloudellisia mahdollisuuksia siihen jäädä. todennäköisin vaihtoehto on mökin myynti kunhan se on lopullisesti valmistunut. paljon on vielä tehtävää niin urakoitsijalla kuin minunkin talkooryhmälläni. tämäkin surutyö on vain tehtävä, luovuttava tästäkin unelmasta, joka kiinnittyi luonnollisesti työssäkäyntiin. olen jotenkin turta näiden elämän koettelemusten edessä, syytän itseäni siitä, että otin niin suuria riskejä unelmoidessani jostain mikä mieleni tasoittaisi ja antaisi sielulleni rauhan. ohhoh.. ei jaksa perjantaiaamuna enempää paskaa kelata.