päivä kerrallaan on elettävä, se on ainoa mahdollisuus meille jokaiselle. minulle se tuottaa jonkinasteista tyydytystä. ja luonto.. kurjet, jotka aurassa lensivät pihan yli, tai lehtokurppa joka kurnutti ohi lentäessään illan hämärässä, lukuisat nimettömät pikkulinnut, joiden konsertti vaatii ajattelemaan jotain muuta kuin pahuutta... puiden vihreät silmut, joiden soisin vielä avautuvan, ettei tulisikaan enää kylmää, räntää ja sadetta. vaan kunnon kevät, kesä ja vapahdus ankeista ajoista. ja tuleehan se, väistämättä ja huolimatta siitä, mitä ikinä mielessäni pyörittelenkään.

nukuin kohtalaisesti, onhan se hyvä, että jos välillä valvoo, seuraavana yönä on kaiketi niin väsynyt että fysiikka tekee tehtävänsä ja uni tulee väkisin. minulla on läheinen, joka joko vaistoaa tai välittää. en tiedä, enkä välitä. kun seinät tuntuivat kaatuvan päälleni, hakeuduin hänen lähelleen. pelkäsin mutta niin tein ja tässä olen. paremmin hengissä. ehkä...

en ole jaksanut väsätä selvitystä työkkäriin ja se ei ole hyvä, tänään on toimittava etteivät asiani enää pitkity. ex-esimiehen tapaamisemme jälkeiseen sähköpostiin vastasin äkäisesti, suorin sanoin. hän näet pahoitteli ettei "tapaamisestamme liikuttuneena" muistanut puhua läksiäisistä ja tahtoi tietää milloin pidettäisiin.. niin hän ja sijaiseni kokevat sen kovin tärkeäksi asiaksi..kuulemma. viestitin, että minä en halua mitään läksiäisiä vaikkapa vain sen vuoksi, että sijaiseni on vain vauhdittanut poislähtöäni tai tehnyt paluuni mahdottomaksi, jonka vuoksi moiset teeskentelyjuhlat saavat jäädä pitämättä. ehkä.. jos työyhteisössä oltaisiin oltu edes hiukan myötämielisempiä, jos kyselyihini olisi asiallisesti vastattu, jos minulta ei kesken sairasloman olisi pyydetty pois puhelinta ja pankkikorttiani ja jos työhuonettani ei olisi uudelleensisustettu ja jos ja  jos... niin ja jos yksikään heistä olisi edes sähköpostitse joskus tiedustellut vointiani, kysellyt miten voisivat edistää paranemistani niin jos... paskat. että minun nyt pitäisi suostua juhlakaluksi, paskapuheiden kohteeksi hymyilemään ja kahvittelemaan heidän kanssaan. että edes ilkeävät kysyä.

ei katkeruus minua auta mutta toisaalta ehkä tämä ei olekaan katkeruutta vaan sitä suoruutta ja oikeudenmukaisuuden vaadetta, joka on sitä sisintä minua... en voi mitään sille, etten siedä hyvien välien näyttelyä.. olen mieluimmin huonoissa väleissä.. tai no, en välitä olla missään tekemisissä ihmisten kanssa, joille riittäisi teeskennelty sopu ja liirumlaarumit. ei, minä nostan rotunenäni pystyyn ja haistatan pitkät tuommosille pyynnöille.

ja ryhdyn elämään tätä päivää, nauttimaan ulkoilmasta kuten eilenkin.. kun siivosin koiranjätöksiä pihalta.. paskahommaa todella:). pesin pyykkiä  ulos kuivamaan.. ja illalla poltin roskia, hyvin varoen sillä aika kuivaa on. aamulla vielä talo on pystyssä eikä metsäkään ole kärventynyt.