heräsin aamulla vastahakoisesti, viikonlopun pitäisi antaa voimia arkeen ja työntekoon mutta minua vain väsytti. Pari viikkoa hoidossani olleet kissanpennut antoivat alkuvauhdin, vinkuivat ruokaa ja sitä saatuaan aloittivat riehunnan. Kahvin jälkeen olin itsekin vähäisessä määrin energisempi. Kävellessäni töihin ajatukset pyörivät jo päivän tehtävissä.. ei tehnyt mieli lähteä palaveriin kaupunkiin esimiehen luo mutta järkisyistä oli lähdettävä, sähköpostissa oli lisää perusteita. Katsotaan yhdessä.. se tarkoitti lehdistöinfoa, jota en kyennyt perjantaina saattamaan loppuun kun tietoa puuttui. Iloista toiminnallista pomoa on kyllä aina mukava tavata, saada itsellekin lisää motivaatiota. Joskus vain tuntuu että paljon jää kuitenkin itse selvitettävää ja ratkaistavaa. Hyväkin se on. Joukkoomme liittyi kolmas henkilö, jonka pyynnöstä itse asiassa palaveri oli järjestetty, pohdittiin yhteistyön mahdollisuuksia uuden hankehakemuksen puitteissa. Itse pohdin tarpeita, isoja ympyröitä, tuloksia ja perusteita.. konkretia, hyvät käytännöt ja mahdollisuus ylipäänsä saada rahoitusta taisivat olla kuitenkin olennaisimpia asioita toisten mielestä. En ehkä ihan ollut samalla planeetalla mutta toisaalta, pohdin liikaa asioita joita minun ei tarvinne pohtia.

Työpaikalle palattuani yksi työllistetyistä tuli lounastukseni aikaan purnaamaan asioista, kun kukaan ei innostu hänen ehdotuksistaan, ja kun mitään ei olla saatu aikaan.. sitä ennen olin jo puuskahtanut kiukustuneena kun tuo samainen henkilö ei suostunut perumaan itse merkitsemäänsä perjantain vapaapäivää.. yksi työntekijä on koko viikon lomalla ja toinen joutui jäämään sairaslomalle.. kolmas oli jo aikaisemmin pyytänyt perjantain vapaaksi ja tämä purnaaja oli itse merkannut jo toisen peräkkäisen perjantain vapaaksi itselleen kysymättä minulta. Ei oikein innostanut kuunnella valitusta. Kysyin kuitenkin mitä pitäisi tehdä.. ei oikein tullut vastauksia. pyysin häntä miettimään, miten hänen joustamattomuutensa voi toisista työntekijöistä tuntua, muut kun yleensä ovat olleet hyvinkin solidaarisia työyhteisöään kohtaan, jos joku on sairastunut usea heistä tarjoutuu oma-aloitteisesti tekemään pidempää päivää tai vaihtamaan vuoroa jos siitä on apua muille. Purnaaja oli sitä mieltä että takerrun nyt vain tähän yhteen juttuun. Totesin sitten, että puhutaan asioista yhdessä sitten kun kaikki ovat töissä ja voimme pitää henkilöstön yhteisen palaverin.

Verenpaine tuntui olevan koholla koko päivän, en saanut oikein mitään tehtyä. Rämmin siellä täällä keskeneräisissä tehtävissä. Ei hyvä päivä. Jouduin tekemään ylitöitä vaikka olinkin kuvitellut pääseväni normaaliaikaan kotiin huilaamaan. Poika ja kissat olivat lähteneet jo aamupäivällä, joten asunto oli hiljainen. Tuntui oudolta mutta helpottavalta, hiljaisuutta, rauhaa ja yksinäisyyttä.

Parin viikon päästä edessä muutto isompaan, saunalliseen asuntoon keskelle lähiötä, työmatka lyhenee, tarvitsee vain ylittää katu. Se ei ole mitenkään hyvä mutta asunto on. Tosin kalliskin mutta aikani pähkäiltyäni totesin että asumismukavuus on kuitenkin tärkeä hyvänolon tuottaja. Ja saanpahan taas viritellä vanhat mööpelini uuteen järjestykseen. Ja saan saunoa silloin kun haluan. Autuutta.