täysin tietämättömänä blogistanian ongelmatiikasta vietin umpionnellisen viikonvaihteen luonnon helmassa. Kyllähän pääsin osalliseksi spämmisiivouksesta illalla tultuani, hemmetin loiset! No, se on pientä sen huuman rinnalla mikä päässäni kohisee ja sielussani soi. Ja vielä kaiken lisäksi nyt on se hetki, se kesän upein aika, koivunlehtien hennon viherryksen kauneutta ei mikään voisi ohittaa. Olen siis aivan hurmoksessa, enkä edes yritä järkiintyä! Ainakaan vielä, ainakaan nyt, ainakaan tänään...

Sinivuokot kukkivat rantapolun varressa ja metsän reunassa, eilispäivän tuulenpuhuri työnsi ja hajotti jäähötteikköä niin että enää ei tarvita kuin muutama päivä ja järvi on sula.. näin luulen vaan en tiedä. Eilen kun sitten jäin yksin torpalleni, kuuntelin ja katselin rappusilla istuskellen kaikessa rauhassa maisemaani ja yritin imeä itselleni voimia ja rauhaa työviikolle. Toivotaan että onnistuin.

En saanut nukuttua, kaupunkiolosuhteet eivät sovi minulle. Ja jotakin hyvin tärkeää puuttui aamustani...