Sataa, mistä olen tosi kiitollinen. En jaksanut eilen illalla enää viljelmiäni kastelemaan ryhtyä tultuamme miehen tyttären muutosta kaupungista. Olipas urakka kolmeen pekkaan, joista vain yksi oli "pekka". Pikkuneiti meinas ihan hermostua... vähemmästäkin. Ei lapsi jaksa kovin kauaa innostua uudesta omasta huoneesta kun aina vain kannetaan sisään lisää rompetta ja kaikki on ihan sekaisin.. ei edes äidin läppäriä löydy jotta vois katsoa henri hirmuista..

Tässä on lomapäivät vähissä, olen pitänyt ommoo lommoo kaksi viikkoa, heinäkuun ensimmäisen ja tämän viimeisen. Semmosta se on kun vaihtaa duunia toukokuussa. Ja ei mitään uutta auringon alla sekään.. aina on lähdetty kun on ollut otollinen tilaisuus. Työ on sitä mitä arvelinkin, antoisaa ja raskasta. Tässä vaiheessa viimeistään saanen saneeraajaan maineen.. vaan tehtävä on vaikeitakin ratkaisuja. Inhimillisen ja taloudellisen yhdistäminen on vaikeaa jollei mahdotonta.

Kotirintamalla on pärjäilty, otettu rankasti yhteenkin.. lasten asioista tosin mutta sitäkin tunteikkaammin. Lopulta järki voitti ja elämä palautui uomiinsa. Maanantaina palaan töihin ja mies jatkaa pitkää lomaansa, suunnittelee moottoripyöräretkeä pohjoiseen veljeni kanssa. Se on ihan jees.. hälle jos kelle mopoilu sopii nyt mainiosti kun ei tarvii promilleja pähkäillä aamuisin.

Maalla asumisen ihanuus ja todellisuus on myös koettu.. unelmat on vaihtuneet realismiin. Ei sitä työpäivinä jaksa maallakaan yhtään sen enempää iltaisin touhuta kuin kaupungissakaan. Ei oo kasvimaa kehuttava, ei kukoista perennat..mutta sielu lepää ja nauttii aamukahvista pihalla, lintuin laulusta ja sateen ropinasta.