tv-arvostelija m.ahonen kirjoitteli tässä taannoin ivalliseen tyyliin blogia matkien paikalliseen päivälehteen perheensä ruokalistasta ja ruokailuista. minua kyllä nyppi, se ivailu nimittäin. eipäs (tietääkseni) kirjoittanut oikeaan blogiin vaan sanomalehteen. tulkitsin hänen pottuilevan siitä, että ns varsin yksilö- tai perhekeskeisistä arjen asioista kirjoitetaan julkisesti muiden lukea, ikäänkuin nuo arjen asiat  ja tekemiset olisivat jotenkin naurettavia ja turhia ainakin julkaistaviksi, en tiedä oletanko oikein mutta arvelen m.ahosen olevan sitä mieltä, että ko. asiat eivät ansaitsisi tulla kirjoitetuksi nettiin tai muuallekaan koska ovat niin tavanomaisia, merkityksettömiä ja yksityisiä. siis mitä mieltä tässä ylipäänsä sitten on. blogeja ja meitä nähin kirjottajia ei - niinkuin ketään tai mitään muutakaan kulttuurista ilmiötä, elämäntapaa, harrastusta voida  kategorisesti yleistäen typistää, on nähtävä  tämäkin asia vaikkapa kontekstissaan.  en jaksa nyt ruveta enempää  argumentoimaan  mutta sanon vain että  minua taas potuttaa ne ihmiset, jotka haluavat niputtaa, mitätöidä ja  väheksyä  suoralta kädeltä, yhdeltä kantilta ja  näkemättä asioiden moninaisia puolia.

minulle tämä kanava on henkireikä, vuorovaikutuksellinenkin tuntojen ja tunnelmien purkauspaikka, osallisuuden väline, ajanviete, virkistys ja yksinäisten hetkien lohtu. on niin moninaisia blogeja, näkökulmia, kirjoittamisen tyylejä ja tapoja, elämänvaiheita, ajatuksia, että niputtaminen olisi mielestäni täysin mahdotonta. ja tarpeetonta.

tämänpäiväiset selvitykseni osoittivat, että olen edelleen miehen tarpeessa, kirvesmiehen nimittäin ja putki- ja sähkömiehen myös. jos sellaisia, ammattinsa osaavia juokseepi vapaana vailla hommia, voisivat tulla tyköni, pian.