vain pari sanaa... olen lähdössä kohti rakennustyömaatani. Pakkasin illalla taas kerran kaikki tavarani autoon valmiiksi tätä aamua varten. M ei ainakaan sanonut mitään josko havaitsikaan. Siivottiin yhdessä koiran tarha ja siirrettiin rankoja työmiehelle täksi päiväksi. Olen niin kiinni näissä kaikissa puuhailuissa että se riipoo ja syvältä. Ajattelin eilen kävellessäni pihalla, että rakastan tätä taloa ja täällä olemista eniten.. olen saanut olla rauhassa ja turvassa omalta elämältäni. Tosin olen tainnut sen myös samalla menettää. Niin yksinkertaista olisi jos olisi vain kasvimaan hoitoa, mummon avustusta, sukkien neulomista, katiskan katsomista, puiden pilkkomista, marjojen poimimista... sitä kaikkea mikä ihmiselle tuo hyvän mielen, mikä on yksinkertaista, aitoa ja merkityksellistä sellaisenaan. ja mikä ei vaadi minulta kovin paljon.. ainakaan älyllistä ponnistelua.

luin eilen vuodentakaisia kirjoituksia. kieleni on surullisesti köyhtynyt, ilmaisuni surkeita ja tietysti koko elämäni on vielä ikävämmässä jamassa kuin silloin.no no! täytyy nyt  heti itse itseään tukistaa, ei pidä taas antautua surkeiluun. on kesä ja vapaus ja kaikki mahdollisuudet käyttämättä. oljenkorret...

no niinsa, nyt kun lähden niin vielä kerkiän... jos ennätän ajoissa, haen vanhukset mukaan pihahommiin.. jos en, en hae. it is so easy. kolmelta pankkiin ja sitä ennen raksamiehen kanssa palaveri. näitä heräsin pohtimaan kolmen aikaan aamusta.. ja nyt sitten väsyttää. ei auta.