joku vimmainen lintu viserteli lähipuustossa aamuvarhain kun olin parvekkeella.. aamukahvilla ja tupakalla. joo, melkein voi nautiskella kun ei ole pakkasta eikä näinollen palele. tuleva viikko antaa esimakua keväästä, näin lupaa säätiedotus. kevät on kipeä vuodenaika.. lumen alta paljastuu likaa, roskia, haudattuja ajatuksia ja pahuutta.. sitä tuntuu olevan minunkin sisuksissani ylenmäärin. sitä olin ystävääni purkanut, tietämättäni, tyhmyyttäni ja muistakin syistä. en voinut kuin pyytää anteeksi ja sanoa, että en varmasti ole tarkoittanut mitään sellaista. jokin ikävä häivähdys kuitenkin jäi väliimme.. syy on minun. en kyennyt sanomaan sitä mitä tunsin, että jokin on lopullisesti kuollut minusta, en voi uskoa enää mihinkään.. oman elämäni kohdalla. ja siksi kaiketi käyn tunne-elämäni kuolinkamppailua loukkaamalla läheisimpiäni. ei saisi. eipä niin. minä olen aina ollut niin kiltti, huomoinut aina ensin toisten ihmisten tunteet ja ajatukset.. hyssytellyt, vaiennut loukkauksista, niellyt epäoikeudenmukaisuudet.. varmaan niin mutta ei ole oikein sekään, että padot aukevat väärään suuntaan.

sain viimeinkin autoni, esikoinen käväisi eilen sen tuomassa ja pikaisesti syömässä. minun on tänään vietävä se katsastukseen, vaikka mitään tsekkauksia ei ennätettykään tehdä. no katsotaan mikä on tuomio. vanhushan se jo on, joten lienee odotettavissa ainakin jotain.. toivottavasti ei paljon ja kallista.