blogimaailma tuli mieleeni työn kautta.. muistin tämän omani, melkein unohtuneen. Olen vieroittunut tästä ystävästäni melkein täysin, kaiketi elämässä on ollut riittämiin, ei ole ollut tarvetta vuodattaa. Tai varmaan olisi ollut, ei ole tullut mieleen ja kun on nämä rakkaat ystävät lähellä, joille voi surunsa purkaa, ei ole tarvinnut reflektointikanavaa kirjallisessa muodossa.

Tammikuun jälkeen on tapahtunut: sain työtä kotikaupungista, vuokrasopimusta on jatkettu toistaiseksi eteenpäin, taloa en ole myynyt, enkä aio nyt myydäkään, olkoon siellä ja maksakoon itseään kun kerta hyvät vuokralaiset edelleen, vielä ovat. Kun kaikki alkoi taas näyttää hyvältä, tuntua hyvältä ja elämä pikkuhiljaa voittaa kipeän eron ja surutyön jälkeen, iski uusi takapakki.. selässä todettiin pahat välilevyjen kulumat, pitkälliset, vuosia kestäneet vaivat pahenivat kevään mittaan kun joudin ajamaan paljon.. ja lopulta sain itseni lääkäriin ja kuvauksiin ja sitä rataa. Mitään ei voi tehdä, paitsi itsehoitoa, voimistelua.. särkylääkkeitä mätän päivittäin sisuksiini niin että jatkuva närästys ja kuvotus on seuranain aina. Noh, onhan sitä pahempiakin vaivoja, syöpää ja muuta kamalaa.. mutta kyllä tässäkin on ihan kylliksi. Jatkuvat kivut ja huono olo. Elämä vain on niin veemäinen kaveri, se on sitä mieltä että minulla ei tarvii olla silleen kivaa, pientä jäynää mieluimmin jatkuvasti niin pysyn vireessä.

Kyllä huumori on välillä kateissa.. mitä hyödyttää mikään.. aattelen joskus ja jopa intouduin hetkeksi miettimään miten onnistuisin pääsemään osa-aikaeläkkeelle. Enpä ehkä vielä näillä krempoilla mutta jos pään vaivat ottaisi avuksi, krooninen masennus ehkä auttaisi pääsemään irti oravanpyöristä. Joo.. ei sentään, minun pääni ei siitä kohentuisi, päinvstoin. Tekemättömyys ja sijattomuus veisivät tosiaan minut ennenaikaiseen hautaan. Minä tarvitsen työni, tekemiseni ja pätemiseni. Työstä olenkin tyytyväinen, ei taloudellisia eikä esimiesvastuita, oma kehittämistehtäväni osana pientä tiimiä, sen on ihan jees. Työsopimus on neljäksi vuodeksi eteenpäin, silloin voi sitten miettiä jatkokuvioita.. johan olen jo hieman lähempänä normi eläkeikiä..niitä entisiä, nykyisestä menosta ei tiiä, eläkeikä ehtii nousta moneen kertaan ennen työn loppumista.

Sisulla ja sydämellä. . oli muinainen sloganini.. silläköhän sitä sitten pitäs mennä eteenpäin.. eipä muutakaan ole.