aivan vihonviimeistä hommaa on tyhjentää kirjoituspöydän virkaa tekevän kommuutin laatikoita.. niitä hemmetin lippuja, lappuja, kuitteja ja jonniinjoutavaa paperinmoskaa. kylläpähän näkee mihin minäkin olen rahani työntänyt... Fortumin optioihin, Elisan lumilapioihin, pankeille, autokorjaamoille, hammaslääkäreille, apoteekkiin.. kyllä vanheneva nainen on aika kallis kapistus.. ja elämä ihan riittävän kallista. yksin varsinkin. joskus potuttaa kun aattelee miten paljon leveämmin olisi elämässään voinut elää jos olisi ollut se kumppani, tolokullinen mies, joka olisi maksanut puolet edes sanomalehdestä... ikäisilläni pysyvässä liitossa eläneillä on jo kaikenlaista mukavuutta tässä vaiheessa.. josta minä vain haaveilen, kuten se mökki jonka aion prkl vieköön vielä hommata..

muutakin kommuutistani löytyi, ihan sykkäytti yksikin runonpätkä, jonka joskus ajat sitten sain selitykseksi ja lohdukkeeksi... niinpä niin, sehän oli silloin mutta nyt... olin myös kolme vuotta sitten itsearvioinut työnohjaajani videoiman haastatteluni.. ja voi voi voi..niinpä tuntuu yhä olevan samat ongelmat.. väsymys ja uupumus näkyy.. oma käsitys realistinen, ajatukset suhteellisen järkeviä (!!!) mutta tie ei ole vielä selvillä... neuvottomuus ja syvä väsymys välittyy kaikesta.. no sentään; iloakin ja toivoa löytyy vielä.. minä olen hirveästi läsnä.. olisi opittava delegoimaan, suunnittelemaan ja rajaamaan omaa aikaa ja tilaa.. enemmän elämän iloa, lepoa ja akkujen latausta.. tyytyväisin olen jos kykenen kohtuudella ratkaisemaan tilanteen omaksi ja yhteisön eduksi eli löydän sen oiken tien ja tavat toimia. ...inhimilliset arvot elävät minussa ja ajattelussani sekä toteutuvat työssäni... tunnen ja tiedän oman arvoni, tiedän että osaan, taitoja ja tietoa on, mutta työ on ehkä väärä... haluan kehittyä! tunnistan itsessäni sisäisen luuserin, jolle mikään ei koskaan riitä. on opittava nauttimaan saavutuksista ja hehkutettava kun siihen on kerran aihetta. eroon vähättelystä!!

vau! näin siis kolme vuotta sitten siellä väärässä työpaikassa.. josta sitten lähdin ja pääsin seuraavaan, nykyiseeni... niin niin, tunnen piston sydämessäni, samat ongelmat, murheet ja valitukset..mutta myös myönteiset puolet..mitäpä siitä voisi päätellä. aatella vaikka myönteisesti, että on se hyvä, että on vielä oppimista elämässä!!!

parempi jatkaa tavaroiden pakkaamista.... ja toivoa, että  pakkanen ei olisi jäädyttänyt vesijohtoja eikä muitakaan tärkeitä juttuja..