pidennetty viikonloppu oli odotetusti antoisa, jatkoin kesää ja vapauden tunnetta mieluisassa ympäristössä ynnä  seurassa. Sain pestyä kaikki likaiset mattoni ja auton, poimin viinimarjoja, seurasin klapintekokoneen viritystä, leivoin pullaa, saunoin pienessä pihasaunassa ja unohdin autuaallisesti työn ja kaiken muunkin ikävällä tavalla velvoittavan.



Tänä aamuna lähdin jo anivarhain ajamaan takaisin läpi usvaisten maisemien... ihan kadehdin hetken aikaa maanviljelijää joka näkyi seisoskelevan lehmiensa laitumen reunassa aamua aistien.. Näissä elokuisissa aamuissa on jotain taikaa, kosteutta, lämpöä ja aavistus syksyn kirpeydestä.

Maan pinnalle palauttaa selkä, joka ei näytä siis kestävän autolla ajamistakaan, pari tuntia ratissa on liikaa.. kyllähän minun on jotain sillekin tehtävä vaikka olen niin täynnä tänä vuonna näitä kaikenmaailman kremppoja joita kehoni on riesakseni kehitellyt. Liikunta jossain muodossa on välttämätöntä aloittaa jo tänään. Olen taas syönyt ja herkutellut, ruokaa laiteltiin pihagrillissä ja sehän maistui. Niin ja semmosta perinneherkkua kun pottupuuroa minulle myös tehtiin kun nätisti pyysin. Vanhemmilla ihmisillä on vielä taitoa tehdä yksinkertaisista aineksista maittavaa arkisapuskaa.

Olen onnellinen siitä, että osaan vielä irrottautua työstä ja tankata kesän lämpöä ja joutilaisuutta voimavarakseni syksyn pimeille ja talven kylmyydelle. En oikein haluaisi vielä täysin siirtyä tähän arkitodellisuuteen, väistelen vakiintumista ja rutiineja. Sentään menomatkalla ajellessa tein hahmotuksia tulevan vuoden toiminnalle ja listausta syksyn ja loppuvuoden tehtävistä. Vielä olen levollinen, rakentava ja cool.