tänään on sellainen päivä, että mieleeni nousee Meriluodon runoa... "olen polkuni päässä, tuhansistani erään, ja niitä täynnä on maa.." Mieleni on murheellinen ja vain yksi ihminen maailmassa tietää syyn ja kaipaukseni.. ja sen, että minäkin tiedän.. Näin en haluaisi luopua vaan ... että löytyisi vielä jostain se mielten sopusointu..jolla olemme ruokkineet toisiamme hyvässä ja pahassa, lymynneet heikkouksiemme hetteikössä, minä ainakin.. sillä harvoin kohtaan vertaiseni, miehen joka kykenee saamaan minut polvilleni.. eikö jo siitä voi olla tyytyväinen.. Tämä elämän oppitunti on varmaankin antoisa mutta en osaa vielä nähdä ja iloita sen opetuksesta...Olisin vielä onnellisempi jos saisin kokea yllätyksen, että en sittenkään osannut arvata lopputulosta...