olen niin raivoissani että päässä humisee ja sydän tykyttää rytmihäiriöisenä... ja miksi, siksi että en todellakaan kykene selvittämään tunne/suhdeasioitani sen ihmisen kanssa, joka tämän tilanteen on itse asiassa teoillaan ja sanoillaan aiheuttanut... otan osasyyn itselleni, heti kun tiedän mitä olen tehnyt ja milloin.. uskon, että minussakin on usein vikaa, mutta jos sitä ei ilmaista silloin kun asia on akuutti, tai edes myöhemmin, en voi tilanneta korjata kun en tiedä ongelmaa olevankaan..

päätin, että nyt minä yritän puhua.. selvittää, miksi olen pahoilla mielin ja miksi en voi hyväksyä sitä kohtelua, jonka osakseni viikonloppuna sain.. mutta mutta mutta.. eihän siitä mitään taaskaan tullut, asiat vain menevät niin, että arjen touhut ja muut velvoitteet vievät mukanaan.. eikä tule sitä oikeaa hetkeä, etenkään kun kokemukset ovat osoittaneet, että siitä yleensä sitten kuitenkin seuraa suuttumus ja pahimmillaan pois kävely. tai kieltäytyminen puhumasta... minä vain odotin, ja odotin.. että sanaton viestintäni kertoisi, että toisen osapuolen olisi syytä tällä kertaa tehdä aloite, ottaa asia esille.. tai edes jollakin tavoin osoittaa katumusta, anteeksipyyntöä, jotakin... koska käsittääkseni tietää että on tehnyt väärin minua kohtaan, sillä tavoin, ettei sitä voi olkapäitä kohauttamalla ohittaa. se jää vaivaamaan.. se vaivaa joka hetki.. kun tiedän, että minä en voi hyväksyä sellaista käytöstä ilman että tunnen itseni kynnysmatoksi. mutta eihän minusta ollut mihinkään. nukuin yöni huonosti ja palasin takaisin kotiin.. matkalla niitä näitä jutustellen.. ja jonkin typerän lauseen lähtiessä tokaisten.. ja asiahan ei ole niin, minun olemisen ei yksinomaan riipu siitä, tahtooko toinen vai ei.. se riippuu siitä, tulenko kohdelluksi sillä tavalla kuin ansaitsen - jos en tule, minulla ei ole kuin yksi tie.. tässäkään asiassa.

eli pikavisiittini vain paheni asioita, ainakin oloani... voin huonosti, enkä pääse irti tästä kehästä ennenkuin jotakin konkreettista tapahtuu, kykenen ilmaisemaan pahan oloni ja sen syyt, tekemään sen jälkeisten kommenttien vaatimat johtopäätökset. minä inhoan itseäni. olen surkea ihminen, enkä osaa pitää itseäni riittävässä arvossa.. mikähän voisi olla pahempaa kuin se, että ei kykene pitämään puoliaan ja kieltäytymään huonosta kohtelusta. ei mikään.

edittiä 13.06..

asiat vain pahenee.. en ollut ottanut huomioon, että vuokralaiset eivät maksakaan tässä kuussa kuin murto-osan vuokraa koska kela maksoi heidän tämän kuun asumistukensa minulle suoraan jo viime kuun puolella.. ja minä tietysti sen unohdin, ja talon lainat ja kiinteistövakuutuksen ja ison puhelinlaskun ja opintolainan kolmen kuukauden rästin... joten järkytyksekseni huomasin, että vaikka sain työttömyyskorvauksen se ei edes riitä tuohon kaikkeen.. eli olen totaalisen PA.. enkä tosiaankaan tiedä miten selviän kuukauden eteenpäin..