siirryttyäni yli sata kilometriä itäisempään olen taas aivan sekaisin kaikesta... tai siis tämä todellisuus oli nyt taas pakko ottaa vastaan täällä, missä en pääse pakoon mitään. tämä talo huutaa tekemään keskeneräisiä töitään, äiti soitti ja valitti ettei enää kohta jaksa isän kanssa... tilitoimisto oli laittanut virheellisen palkkatodistuksen... kun istahdin mt-ihmisen jakkaralle meinas itku päästä, ei päässyt, ääni vain värisi hieman aluksi. pitäähän minun skarpata kun olen vastaanotolla.. no, sanoin vain että suurin ongelmani on nyt se, etten tiedä mitä loppuelämälleni tekisin, jos se nyt yhtään on minusta kiinni. kelattiin taas kaikki paskat mielen pintaan ja lopputulemaksi jäi se, että sain aamuksi lääkäriajan, peruutussellaisen ja siksi olenkin nyt onnekas nainen. joo, en tiedä. tänä iltana vasta on se työvoimatoimikunnan kokous jossa sen sektorin kohtaloni sinetöidään. se on nyt sitten se ja sama sillä sairaslomalle tästä kuitenkin päädyn. ja pelkäänpä että taas on edessä troppien tyrkytys.. en jaksa sitäkään. sain tehtyä toimeentulotukihakemuksen, vaikkei sekään minulle kuulu mutta saan lainaan siksi asti kunnes tulee jostain jotain. en ole saanut kahteen kuukauteen mistään senttiäkään elatukseeni.

talo oli lämmin (yli 18 astetta) kun tulin vaikka patterit on vain 15 asteessa, totesin että lattialämmityksen täytyy olla liian isolla. pienensin sen, ainakin ymmärtääkseni. en jaksa etsiä ohjekirjaa. nämä seinät kaatuvat niskaani, ihmettelen mitä täällä teen. en kuitenkaan jaksa, välitä enkä osaa tehdä yhtään mitään. voi äitienpäivä! eikä tämä elämä tästä kummene missään mitenkään. mielialat vaihteleva kuin tuo ilma, välillä paistaa välillä tulee vettä ihan raivona. istuin pihalla tupakalla ja tuumasin, että minulla ei ole täällä mitään, eikä ketään. olen totaalisen yksin tässä kammiossani, jonka tyhmyyttäni ja tietämättömyttäni tänne väsäsin. taidan aamulla nostaa kytkintä kunhan käyn sen tohtorin luona. jonnekin. sama on efekti kuin viimeksikin kun täällä olin, äkkiä pois. ja totuus on, etten todellakaan täällä mitään voi tehdä, sellaiset tekemiset olen jo tehnyt, jotka voin. ainoa mihin taitoni riittäisivät on pihan siivous ja sateella sekään ei tunnu kovin houkuttelevalta. se on hyvä selitys, loistava suorastaan.

en ota vastaan paineita vanhempien suunnasta, minusta ei nyt ole tukihenkilöksi. lupasin kuitenkin kuskata ne ensi viikolla mökille jos ilmat sallivat. siinähän sitä onkin, konkreettista apua. siihen kykenen vain nyt. pitää jotenkin saada itsensä tästä liikkeelle, hakemaan saunapuita. se saattaa hieman helpottaa hengitystä.