poika ei tullutkaan, valitteli huonoa oloaan, töistäkin tänään oli ollut poissa. Pettymys on suuri vaikken sitä hänelle sanonut, suotta kun ei voinut tulla niin ei. Viikon päästä sitten paremmalla onnella. En enää niin kovasti huolehdi hänestä, parissa vuodessa näköjään äiti vierottuu lapsestaan aika hyvin. Mutta kun alan nähdä omituisia unia pojasta, alan taas huolehtia. Mummo sanoi kyllä että kuka uniin uskoo se varjoaan pelkää. Mutta minun unet kyllä on oikeita viestejä mielen huolen kohteista, verhottuina erilaisiin muotoihin. Jungilaisen unenselitysopin mukaan on mietittävä, mitä kyseinen esine, ihminen tai muu juttu sinulle merkitsee ja sillä tavalla yrittää miettiä mitä uni viestii, mikä asia vaatisi ratkaisuaan tai huomiota.

kuuntelen radiosta puhelintoivekonserttia.. ihan kuin ennenmuinoin, tulee ihan lämmin ja kotoinen olo. siitäkin huolimatta että viikonvaihde ei nyt sitten mennytkään kuten toivoin ja olen yksin. taas. kyl mie tästä taas tokenen, ihan selviä merkkejä piristymisestä on ollut havaittavissa. tiedän, että kun illat alkavat olla valoisia niin on helpompi lähteä liikkeelle pesästään.

sain tärkeältä ihmiseltä hyvän kartan mummonmökin tienoosta ja tänään kummitäti tekee visiitin olennaisen henkilön luo, lisätietoa ainakin tulen pian saamaan. olen vähän hölmö tässä asiassa, on semmonen tunne että vaikka kiinnostaisi niin en uskalla katsoa, on laitettava kädet silmien eteen ja vain pikkusen kurkistella sormien lomitse jos jotain vilahtaisi. onkohan se näin muissakin hirveän haluttavissa asioissa, tahtoisi mutta ei uskalla ja silti tahtoo ja yrittää pistää päätä pensaaseen, tirkistellä kumminkin pitää, vähän vilkuilla haluamansa perään. jos ei oikein kunnolla halua, luulee voivansa välttyä pettymykseltä. eikä kumminkaan välty. pettyy. ja sitten pitää äkkiä löytää jotain muuta haluttavaa, ei niin kovin haluttavaa kuin se aiempi mutta sinne päin.. ja sitä rataa sitten taas... kohti unohdusta, kohti uusia pettymyksiä.

kevään väri on vihreä, hennonkoivunvihreä. aiemmin olen aina keväisin tahtonut ympärilleni keltaista, oranssia ja punaista. nyt ne eivät säväytä yhtään. pitää olla vihreää, omenan, koivunhiirenkorvan, limen. mitähän se mielestäni viestii? tämän blogin punainen väri on myös alkanut kyllästyttää. tahtoisin hennonvihreää, pitänee hommata konsultti tekemään muodonmuutos. minä en sitten millään jaksa innostua opettelemaan teknisiä asioita, vaikka niistä olisikin kovasti iloa kun voisi omaa blogiaan viritellä yksilöllisemmäksi. tarttuukohan se? ihailen niitä, joilla on vaikka mitä sivuillaan, niitä on niin kiva lukea ja katsella.