on uusi aamu taas, hyvä sellainen. uuni hohkaa vielä lämpöä kun sen illalla toisen kerran lämmitin. ulkona tuntui olevan aikamoinen tuisku ja tuiverrus, tuuli humisutteli ja kolisutteli katolla. minua ei muuten ole yhtään pelottanut olla täällä yksin, aina en ole tainnut muistaa edes lukita ovia. kolinat kuuluvat asiaan niin kauan ainakin kun ulkovuoraus on kesken ja kaiketi peltikatto kolisee aina vähän. tuulella siis.

Kävin eilen kaupungissa ostamassa tarvikkeita, määrätietoisesti listan mukaan etenin ja pääsin toiveeni mukaisesti äkkiä takaisin kotiin. Nyt minun ei tarvitse käydä ennen pääsiäistä missään mikä tuntuu oikein mukavalta ja rauhoittavalta. Vuokra-asunnon jo minulta unohtuneen takuuvuokran palautuksen kunniaksi kävin hankkimassa viiniä, sekä punaista että valkosellaista. Illalla istuin tulen loimussa ja nautin lasillisen punaista lämmikettä. Josta seurasi se, että söin kolme tonnikalavoileipää... mikä ei ollut tarkoitus mut olkoot. Kiloja on lähtenyt jo niin, että peilistä näkee eron. Olen siitä kovin tyytyväinen. Tiedän, että vaikka ruokahaluttomuus syntyikin murheellisesta mielestä, voin nyt helpommin jatkaa kevyempää linjaa vaikka mielikin on jo tyynempi. Ei täysin mutta jonkin verran parempi. Sen tietää siitä, että Irinan uutuuskappale pokka tuntuu lievittävän loukattua naiseuttani. Että kyllä sulla on pokkaa ainakin... tai: mistä sait sen käsityksen, että niin voi tehdä toisille.

Vanha ystävä ja mentorini soitti eilen ja sai minut hyvälle mielelle. Tai no, olin jo ennättänyt ajatella kilin ajatuksia, jotta siinäkö senkin ihmisen ystävyys sitten oli, kun minulla menee huonosti, niin hän ei välitä olla yhteydessä... No, kaikilla ja kaikella on syynsä. Häneen olen kuitenkin voinut aina luottaa työhön liittyvissä kysymyksissä ja muutenkin. Niinpä nytkin hän jo esitti ehdotuksia suunnista, joihin voisin olla yhteydessä työtä hakiessa. Tiedän kyllä, että yhteistyökumppanit tuntevat minut ja ammattitaitoni sekä erityisesti yhteistyökykyni, sainhan sillä saralla paljon edistystä aikaan  työssäni. Ja sain ystäviä itselleni, ei sellaisia ihan läheisiä mutta ammattiasioissa ja yhteiskunnallisessa ajatusmaailmassa samaa arvomaailmaa kantavia. Kun vain tästä nyt itse uskaltaudun niihin ympyröihin, minulla on vielä pari luottamustehtävää yksityishenkilönä järjestöympyröissä. Ehkäpä vielä jotain löytyy minullekin... tämä masennusstigma vain vaivaa minua edelleen. Voisin olla rohkeampi ja avata tietä muillekin kohtaamalla rohkeasti toiset ja suhtautumalla itse avoimesti asiaan. Onhan niin, että jos joku minua tämän jälkeen kaihtaa ja vieroksuu niin hänellä ei sitten olekaan sijaa minun maailmassani.

Aamu on minun parasta aikaani, etenkin tällainen kiireetön täysin itselle omistettu. Tämä itsekkyys on luvallista, melkein obligatorista. Psyykelle tekee hyvää kun voi valita tekemisensä ja olemisensa mielihyvän tuottamisen mittarilla. Pikkuhiljaa suunnittelen taas puiden hakua, joitakin askareita ja sitten en mitään. Tuleva pääsiäinen ei aiheuta mitään erityisjärjestelyjä. Pikkunarsissi keittiön pöydällä riittää. Pojille soitin eilen, molemmilla on omat suunnitelmansa. Tulevat viimeistään äitienpäivänä, se riittää. Tallella ovat ja voin olla huoleti juuri siksi, että heillä on omat elämänkuvionsa.. nuoremmalla erityisesti bändiharrastus ja vanhemmalla uusi koti uudessa kotikaupungissa uuden tyttöystävän kanssa. Siitä olen kovin iloinen, tapasinkin tytön pikaisesti silloin kun esikoinen oli muuttoapuna.. herttaisen oloinen nuori nainen.

Räntäsade näyttää kiihtyvän, alkaa olla sopimoilleen ilima puunhakureissua aatellen. Siitä olen muuten tosi tyytyväinen,  että vanhusten kanssa viime kesänä puut pinottiin pressun alle. Onpa kuivia kalikoita, jos uunit ei syty, se ei johdu ainakaan puista vaan muista tekijöistä...