päivä on ollut raskas, yöunet jäivät vähäisiksi. työkiirettäkin oli, projektihakemus oli saatava tänään liikkeelle, minun osuuteni tosin oli vähäinen mutta kumminkin, sekin tarvittiin. käytin paljon aikaa menneen luotaukseen, yritin tulla ymmärretyksi ja tulokset olivat kohtalaiset, eivät riittävät. unohdin hammaslääkärin ja kirosin hartaasti, oli vaikeaa saada se aika ja minä missasin sen typeryyttäni. onneksi sain uuden jo ensi viikolle.

päivällä oli samankaltainen olo kuin reissussa kun yksi matkalaisista, vanhempi nainen alkoi vuodattaa henkilökohtaisia ongelmiaan, en kerta kaikkiaan jaksanut kuunnella, enkä ainakaan ottaa osaa keskusteluun, tulin vihaiseksi ja mietin vain pakenemissuuntaa. sama tänään, kaikki minuun kohdistuvat odotukset ja käynnit puheillani tuntuivat kohtuuttomilta. minä en jaksanut. sen verran kuitenkin että tyynesti siirsin kaiken mahdollisen tuonnemmaksi.  iltapäivän palaverissa jo jaksoin olla rakentava ja kuuntelin enimmäkseen, kerrankin toisetkin osallistuivat asioiden hoitoon aktiivisesti - vai johtuiko siitä että saatoin nyt enemmän kuunnella ja olin vähemmän äänessä. toivottavasti ei.

olisi ollut pyykki- ja siivousilta, oli vain pyykki-ilta sillä nukahdin sohvalle. nyt olo on tahmea ja kiukkuinen. olisi pitänyt imuroida, tämä kämppä on niin pölyinen että hävettäisi jos osaisin. mutta millään ei ole mitään väliä. huomenna menen vanhukset tsekkaamaan ja ajan sieltä kiireen kaupalla torpalle, turvaan, piiloon, hoitoon. kivien kanniskelu ja saunan lämmitys voisivat auttaa tähänkin tautiin, millä nimellä tätä nyt voisi kutsua. tunnesuhteen umpikujan aiheuttama tyhjyysrefleksi mikä aiheuttaa unettomuutta, sydänsärkyä ja tulevaisuudettomuuden tunnetta. kaikki vahvuus on tiessään mutta jostain syystä olen tyyni kuin järven pinta parhaillaan (Äijän kuvassa oli semmonen tyven, mutta kaunis järvi. minun järvi ei ole yhtään kaunis, se on musta). näissä kurjissa tuntemuksissa ei ole mitään hyvää, se lohduttaa että olen ollut tässä tilassa ennenkin, useammin kuin kerran, joten tämä on tuttua. tiedän että elämä jatkuu vaikka siltä ei juuri nyt tunnukaan. kerään suojavarustukseni tiukasti ympärilleni, näytän murhaavalta, en puhuttele vieraita miehiä kahteenkymmeneen vuoteen ja sen jälkeen en enää ymmärrä niiden päälle mitään.

synttärijuhlien kutsut olis saatettava tekeille, onneksi työpaikalla on osaavia ihmisiä eikä tarvitse itse yrittää väsätä. paikka on varattu, menu ja ohjelma suunnitellaan emännän kanssa jonain iltana torpalla saunoen. rahaa ei ole järin hirveästi bileisiin laittaa mutta tahdon kuitenkin satsata niihin jonkin verran. kituillaan sitten talvella. ja kun tää alkukesä näyttää olevan viileä ja sateinen, heinäkuun helteet ovat obligatorinen juttu. nii nii, heinäkuussa juhlitaan... nyt tunnen kolme ihmistä joilla on täsmälleen samana päivänä synttärit kuin minulla, yksi niistä on isäni. kun synttärijuhlat eivät ole oikeana s-päivänä, emme siis voi viettää neloisjuhlia. ja oikeana s-päivänäni olen melkoisella varmuudella soutamassa n 40 kilometrin matkaa kuten kahtena edellisenäkin kesänä. siitä en luovu, ennenkuin minut heitetään veneestä. ei ne voi, en ole eno.