on ilta, kesäkuun viimeinen, liekö se ollut jokin merkki. Vahvasti pitää ihmisen kokea asioita, ennenkuin ymmärtää, ennenkuin osaa päättää elämälleen paremman suunnan.

Olen edelleen se pieni tyttö joulukuusen alla itkemässä vääriä lahjoja, yksin jättämistä, hylkäämistä. Edelleen haen sitä oikeaa väärästä paikasta, väärin perustein. Ei rakkautta tarvitse ansaita, ei se elä vääryydessä, ei sitä saa varastamalla toiselta. Enkä minä löydä siltä suunnalta enää mitään.

Sanon suoraan mitä ajattelen, miten olen kokenut kaiken. Teen alhaisiakin tekoja jos se helpottaa minun tuskaani. Liian kauan olen niellyt pettymykseni, sietänyt väärin kohtelua, tyytynyt pöydältä tippuviin murusiin, keksinyt loistavia selityksiä valheellisiin tarinoihin ja uskonut kaiken.

Nyt minä. Mitään ei jäljelle jää.