jotenkin elämä välillä kohtelee hellemmin, paremmin ihan. tuopi auringon vaikka aamu olisikin ihan synkeä ja pilvinen. laittaa asioita sillä lailla esiin ja tehtäväksi että väkisin joutuu kokemaan, että maailmassa sentään on ihmisiä, joiden seurasta ilahtuu. tänään oli näet juostava lehtiasioilla, parissa paikassa pyörähdin ja sain hoidettua mikä oli määrä. sain suklaalevyn (mikä oli hyvä ja paha..) ja paljon ajattelemisen aiheita.

kirjoitin jutun loppuun, alun toisesta ja muutoin en saanut mitään aikaan.. no jaa, aamulla pienen pätkän esseetä. se on mahdotonta, ei millään löydy logiikkaa, ei mitään. mutten ole huolissani, on jokin este, joka vain täytyy ohittaa. ei ole valmiutta kun on niin paljon muuta. eikä ole vielä ihan aikakaan lopussa.

auton kesärenkaat on tulleet, aika halvalla ne saan, kiitos hänelle siitä. ja kaiketi muutenkin hommat edenneet tänään, niin toivon. pikkuvieraita ei käynytkään, suunnitelmiin tuli muutos. mikä olikin ihan hyvä, sillä oli muuta puuhaa kylliksi.

hyvä päivä. en juuri ollenkaan huolehtinut mistään. jokin outo puhelu oli tullut. ei vastannut kun yritin soittaa takaisin. toivoin olevan jotakin myönteistä. mitä sit lienee ollutkaan. en jaksanut selvittää mikä se oli. kaipa selviää aikanaan jos niin määrä on.

homenna jatkuu työstö.. kipaisen tekemässä haastattelua ihmisen luona, otan yhteyttä kanttoriin joka sähköpostia oli laitellut.. kun srk:lla on taivaalliset vappupileet.. hauska juttu. nii, ja pappikin soitti ja pyyteli minulta anteeksi. luuli unohtaneensa taas deadlinen mutta turhaan luuli.. aikaa on vielä puoli viikkoa. jotta ehtii hyvin vielä kirjoittaa.

pitää muistaa olla yhteydessä työnvälittäjääni... kuun loppuun mennessä uudistettava haku. kaipa se on käytävä naamansa näyttämässä kun laki vaatii. tilattava siis aika s-postilla.