näennäisesti koko elämäni on paremmin kuin hyvin.. on työtä, toimeentuloa, ystäviä, läheisiä, kohtuullista terveyttä, mielekästä elämää... kunpa osaisin pysähtyä, kunpa osaisin olla tyytyväinen saavutuksistani, nykyisestä elämäntilanteesta, niin hirveän monesta asiasta voisin olla ihan onnellinen, siitäkin että pojillani on asiat ihan kohtuullisen hyvin, vanhemmat pärjäävät myös olosuhteisiin nähden aivan mainiosti...

nihkeältä tuntuu edes luetella positiivisia asioita, joista voin olla tyytyväinen.. tyytyväisyys ei ole ollut minulle mikään tavoittelemisen arvoinen olotila..  mieluimminkin se on merkinnyt pysähtyneisyyttä, pientä kuolemaa.. onni on eri juttu, onnellisuus.. sen on pitänyt olla tuntuvaa, mieluiten extreme-hurmosta huipulta... jossa tuulee ja ravistelee..

olen arvostellut nykymenoa, elämäntapaa.. siksi juuri että mikään muu kuin äärimmäiset kokemukset ja elämykset vain ovat jotain.. kaikki inhimillinenkin on pitänyt kameroida uteliaiden tirkisteltäväksi.. niin niin, se on edelleenkin minusta eri asia kuin se elämänjano mikä minua riivaa, minä vain en osaa pysähtyä keitaalle nautiskelemaan makeaa juomaa, vaan hoputan kameliani uuteen seikkailuun  heti kun se vain jaksaa kammeta jaloilleen edellisen hiekkamyrskyn läpi taivalletun jälkeen...

on vain kaksi vaihtoehtoa.. lamaannus ja jatkuva kamppailu...

nyt vain tuntuu siltä, että fyysiset voimat ehtyvät, en jaksakaan lähteä rämpimään eteenpäin, kurkussa on pala, otsassa panta, tekisi mieli itkeä.. ja niin monta monituista asiaa on olemassa, joiden pitäisi minua tyydyttää, tehdä onnelliseksi... mutta kun ei! en saa unta kun karuselli pyörii päässäni, jos olisin elokuvasta siitä saisi hienon symbolin.. kieppuisin unettomana sänkyni kanssa ympäri ja ympäri.. ja kaikki ne asiat, jotka minua ahdistavat, vaivaavat, jotka minun pitäisi tehdä ja ratkaista, kaikki ne ihmiset, joille tunnen olevani velkaa, kaikki ne..

ja niin, nyt olen järjestämässä itselleni puutarhaa.. sillä mikään muu ei ole tärkeää kuin puutarhan hoito, eikä sekään ole tärkeää..