heti alkuunsa kun tänne töihin jääneen kalenterini tsekkasin, hylkäsin yhden ei niin tärkeän palaverin ja päätin käyttää senkin ajan olennaisempaan. Tehokkaan tuntusta aamua, pakkasin jo kotona työkamppeet kassiin, aion mennä töien jälkeen tontille puupinoa siirtämään. Yritän saada vanhemmat seuraksi mukaan, vähän iltaohjelmaa heillekin. Raksapojat ilmoittivat eilen, että kone tulee tontille keskiviikkona, siis huomenna, siitä sitten ryhdytään hommiin ja tehdään yhtä soittoa niin jotta pohjatyöt saadaan valmiiksi... ennen syksyä, ennen kylmiä ilmoja ja ennenkuin rouva rakennuttaja repii lopullisesti pelihousunsa. Ja kyllähän se siitä nyt lähteekin. Itkua vaan tiristin kun piti pyhänä kaataa kaksi koivua, yhdestäkään lehtipuusta en tahtoisi luopua mutta pakko mi pakko. Onneksi tontilla on runsaasti koivun ja haavankin taimistoa, sieltä ne nousevat tilalle.

Täällä työyhteisössä on taas tehtävä selväksi, että asiat voidaan hoitaa kerran viikossa kokoontuvassa palaverissamme... on taas aamutuimaan ollut poukkoilua, jonniinjoutavissa asioissa.. ilmeisesti tietyillä henkilöillä on sellainen harhainen käsitys että arvotan heidän työskentelynsä aktiviteettia sillä miten usein töytäilevät minun huoneessani höpöttämässä ja keskeyttämässä aamutoimeni... no, tämän blogin kirjoittamisen voi vallan hyvin keskeyttää ja kuunnella mitä on asiaa, mutta usein teen ihan oikeita töitä ja olen juuri uppoutunut johonkin keskittymistä vaativaan.. jolloin en ilahdu siitä että siihen tullaan jonkin vähemmän urgentin jutun tiimoilta olemaan olemassa. Pöh. Olen kriittinen. Pitää tänään muistaa ottaa asia esille myönteisen rakentavasti ja sopia miten parannamme itse kukin yhteistyömme sisältöä.

Toivon että tästä päivästä tulee mieluimmin kiireinen ja iloinen kuin kriittinen ja rasittava. Sehän on hyvin paljon itsestäni kiinni, asennetta kehiin!