olen sulatellut tapahtunutta, erinomaisen hienoa asiaa: minulle tarjottiin töitä! eilen kotiuduttuani maalta ja viikonvaihteen reissusta, odotti sähköpostissani tuo mainio asia.. ja tietysti, otan vastaan kiitollisena ja iloisena. vaikka työ ei vaativuustasoltaan vastaa kykyjäni, vaikka palkka ei ole kummoinen, ja vaikka mitä.. joka tapauksessa se on sellaista, josta tykkään ja nautin, kaupungin ja järjestötoiminnan yhteistyötä, siinä yhteisössä jossa muutoinkin olen paljon touhunnut. tämä tuli vähän yllättäen, sillä työn nykyinen haltija lähteekin aiemmin kuin oli vielä viikko sitten luultu tapahtuvan. mutta näin - minusta tulee taas palkansaaja. erittäin hyvä se. alkoi jo hieman pelko kangistaa, yksikään hakuni ei tuottanut tulosta.. enää ei oikein uskaltanut hakeakaan, ettei tarvitsisi pettyä. syksyn myötä paikkoja on tullut hakuun, sopiviakin mutta nyt menen tätä tietä, sillä tämä homma on ainakin varma, sikäli kun mikään tässä maailmassa on.

nyt sitten tiedän, että tämä joutilaisuus (?) loppuu tiettynä päivänä, vielä siihen on aikaa puolitoista kuukautta mutta kumminkin, päätepiste on olemassa. Pää surraa jo omilla kierroksillaan.. sitä ja tätä on hoidettava, tietyt luottamustehtävät jätettävä, tehtävä tilaa ns oikealle työlle ja jätettävä aikaa perheelle ja vapaa-ajalle. olen ennättänyt ilmoittautua kansalaisopistoonkin parille kurssille.. tai no, jumppaan ja maalaukseen. niistä en aio luopua, eikä tarvitsekaan.

poika sitten lähti.. halasi äitiään pitkään ja taisi molemmilla vähän silmätkin kostua. olen luottavainen, hyvin hän tulee pärjäämään. jotenkin tämä on enemmän irtiotto kuin aikaisemmat muutot. niin kauas.. tulee onneksi jo viiden viikon päästä käymään.

nyt ei jaksa edes paloitella viikonvaihteen muita tapahtumia, pihahommia ja viiskymmpisiä.. myöhemmin. tässä pitää nyt vain sopeutua työhön lähdön ajatuksiin..