mittari ilman prillejä tsekattuna noin 24 pakkasen puolella, aamukahvit keitetty ja juotu, talossa hiljaista taas kun työssäkävijä on lähtenyt ja vauva aamusyönnin jälkeen mitä ilmeisimmin nukahtanut uusiksi. Illalla oli taas itkuisaa, neuvolassa oli laitettu ensimmäinen piikki. Mut onpa mukavaa kun on päivällä ohjelmaa ja enemmän elämää talossa. Tulee tupapäivä lukuunottamatta puidenhaku vinttiin ja traktorin pakkashuoltotehtäviä. Huomiseksi pitäisi lauhtua huomattavasti, saapi nähdä.

Koira kuuluu huolehtivan kissankupin tyhjentämisestä, mitäs jättää aina jämät kupin pohjalle. Ajokoiralla on täyttymätön vatsa, eilisten kahden metsäkeikan jälkeen se söis vaikka hevosen. Pupuista ei ollut tietoakaan, voipi olla että nuoret miehet ilman kokeneemman läsnäoloa eivät oikein osanneetkaan. Mutta kehuivat kumminkin nauttineensa raittiissa ilmassa kävelystä. That´s the point! Selailin aamukahvia hörppiessä metsästäjälehteä, suurin huoli metsästysseuroilla tuntuisi olevan ukkoontuminen, nuoret eivät ole liittymiseen asti kiinnostuneita siitä touhusta. Muistaako kukaan aprikoi, josko naisen asema hieman kohentuisi omassa m-seurassaan. Ei siis ole helppoa naisenkaan ylittää kynnystä. Pari vuotta sitten seurasin itsekin aika läheltä erään seuran toimintaa, sama huoli tuntui olevan sielläkin, nuoria oli liian vähän joukoissa nousemassa eläköityneiden metsämiesten saappaisiin. Jotenkin kyllä tuntui että kovin helppoa siihenkään porukkaan ei ollut mukaan päästä, tahtoo vanha väki olla niin urautunutta ja yksintietävää että sekin voipi olla ainakin hidasteena jollei ihan esteenäkin. Siis siinä porukassa, en uskalla yleistää, kokematon ja tietämätön kun olen.

Jotenkin tässä on joutunut tai päässyt seuraamaan eri sukupolvien välistä vuorovaikutusta eri vinkkelistä kuin aiemmin. Ja erilaisia vanhuksia. Täällä on virkeä, kaikkitietävä ja komenteleva vanhaemäntä, jolla ei ole muuta totuutta kuin omansa. Paljon hän tietää ja osaa, se on myönnettävä mutta toivoisin hieman enemmän avaruutta ajatuksiin, nuoretkin osaavat ja tietävät ja mikä tärkeintä oppivat ajan ja kokemusten myötä mm. oman lapsensa hoitamaan. En oikein osaa ärsyyntymättä kuunnella loppumatonta neuvojen ja käskyjen tulvaa, en vaikka kuinka yritän. Olen koettanut nätisti saada ajattelmaan sitäkin, että on annettava nuorten pärjätä itse ja kysyä neuvoja jos tarvitsevat, rohkaistava ja oltava tukena jos pyytävät. Mutta ei se mitään tunnu auttavan. Onneksi nuori äiti on tyyni ja rauhallinen, ottaa vastaan minkä tahtoo ja muutoin sulkee korvansa ja tekee niinkuin itse parhaaksi näkee. Mutta kaiken kaikkiaan on tietysti hienoa että mummo saa näin läheltä seurta lapsenlapsensa kehittymistä, kiikutella sylissään, hänen omiensa pienenä ollessa tässä talossa oli myöskin mummo, miehensä äiti, joka silloin hoiteli lapsia. Mummot on tärkeitä, minullekin isänäiti oli hyvin läheinen ja rakas, niin monta pitkää kesää siellä mummonmökillä serkkujen kanssa kun vietettiin.

Työssäkävijä rauhoitteli illalla saunanlauteilla tuohtumustani besserwisserin komentoon, antaa sen hössöttää... niinpä, se on hänen taktiikkansa ja taitaa olla se ainoa oikea tässä yhteisössä. Ja puolustuksekseni on sanottava, että tunnistan itsessäni nyt ihan normaalia naisen syklisen elämän kimpoilua, ne hormoonit tietenkin mieltä kuohuttaa, ei yksin arkitodellisuus. Nuoriso-osaston vierailun vuoksi maalaaminenkin jäi vielä eilen, oli sitä muuta sutinaa. Tänään on ensin pestävä seinät, suojattava maalarinteipillä listat (sanoi mies) ja roudattava kalut pois tieltä. Jotain semmosta on suunnitelmissa, voipi tosin mennä ihan toisinkin.