kyllä se piilotettu myllerrys todeksi muuttui.. yllättäen sain kuulla että viimeistä edellisen työpaikkani nykyinen tj on lähdössä vuodeksi virkavapaalle, ex-työkaverit innostuivat jotta siinä minulle vuoden pesti.. tiedän, että moni on kaivannut ihan vilpittömästi, jämäkkyyttäni ja muutakin.. no, asiaa enemmän selvitettyäni tiedän, että asia on monimutkainen, todennäköisesti mahdoton. en tietenkään voi odottaa että minut noin vain otettaisiin vastaan, lähdinhän 3 vuotta sitten soitellen sotaan toiselle paikkakunnalle.. toki ihan fiksusti ja asiallisesti mutta lähdin kuitenkin. nyt jälkeeni paikalleni valittu ihminen on koko ajan hakenut uutta paikkaa, ihan julkisestikin ja nyt sitten on kumminkin pedannut hommat niin, että pääsee palaamaan takaisin jos tarve vaatii. on junaillut erään kollegansa tekemään osa-aikatyönä hommat omiensa ohessa ja mikä pahinta saanut hallituksen pj:n taakseen.. työntekijät jotka minua lähestyivät ovat syystä huolissaan.. niitä hommia ei voida hoitaa osa-aikaisesti oto.. ei ainakaan hyvin ja ei varsinkaan kun tiedän, että toiminnassa on ongelmia, jotka täytyisi pikaisesti ottaa suurennuslasin alle. ei mahdottomia mutta toimia vaativia kumminkin. olen pähkäillyt mitä tehdä.. en ole voinut lähestyä asiasta päättävää tahoa sillä tieto nykyisen lähdöstä on sisäpiirisellainen.. joten en voi tarjoutua enkä ottautua.. ja niinpä olen päättänyt olla tekemättä mitään. kovasti kyllä mielessä on myllertänyt ja tehnyt mieli päästä takaisin siihen työyhteisöön.. siinähän ei ollut mitään vikaa, ammattitaitoiset työntekijät, hyvä henki ja ilmapiiri... ainoa raskas asia siihen aikaan oli rahoitusongelmat, joka sekin on kuulemma nyt voitettu kanta..

lisäksi tiedän olevani kohtalaisen vahvoilla toiseen hommaan, haastattelu meni hyvin ja saatoin päätellä että minusta oltiin kiinnostuneita, olin vakuuttava, aito ja rehellinen.. vastaukseni kinkkisiinkin kysymyksiin tuntuivat miellyttävän "raatia"... alkuviikosta kuulen, miten sitten on käynyt. jälkeeni ovat haastatelleet vielä muitakin hakijoita.

paluu vanhaan olisi tietysti sillä lailla mielekkäämpää että tiedän ja tunnen hommat, en tarvitsisi juurikaan perehdytystä, avainhenkilöt tuntevat minut ja toivoisivat paluutani.. mutta hallitus päättää ja säätää.. on ilmeisesti niin, että asia on ennakkoon pedattu siten, että myönteinen päätös varmasti saadaan. vaikkakin osa-aikainen toiminnan vetäjä on todellakin katastrofi toiminnalle ja ennen kaikkea ihmisille. sellainen päätös osoittaisi vain sitä, että seuraajani välittää vain itsestään ja antaa mieluimmin toiminnan kärsiä kun uskaltaa antaa jonkun kokoaikaisen tulla sijaisekseen. tiedän, että minä olisin hänelle se pahin mahdollinen uhka. siispä olen tullut siihen tulokseen, etten pistä päätäni siihen ampiaispesään ellei minua tulla hallituksen taholta pyytämään. mitä tuskin tapahtuu...

se toinen työ olisi ihan hyvä sekin, ehkä parempikin, haastetta sopivasti, uusia toimintamuotoja, uudet ihmiset, hallitus jämäkkä ja asioihin paneutunut, uusi paikkakunta ja yhteistyökumppanit.. ei kovin isoa ja suureellista mutta se olisikin minulle parempi, saisin olla enemmän kontakteissa ihmisiin.. vähemmän rahoihin ja papereihin.

ja sitten, jos ei kumpikaan natsaa.. sitten alan jatkaa yritysideaani.. tai jotain muuta.. ei maailma siihen lopu, on käännettävä uusi sivu ja jatkettava matkaa..

on myönnettävä, että olen ollut ärtyisä.. vähän silleen sisäisesti.. asiat pyörivät mielessä enkä osaa enkä halua niillä M:ää vaivata. tässä arjessakin on omat juttunsa juuri nyt, mummo oli tänään käsioperaatiossa ja on nyt sitten normaalia enemmän otettava huomioon.. liikkuminen entistä vaikeampaa seuraavat neljä viiva kuusi viikkoa.. että silleen. M:n s-loma loppuu, maanantaina olisi taas yritettävä töihin. Selkänsä ei ole vielä kokonaan tervehtynyt ja mies on siitä tietysti huolissaan..

Junioriakin näimme pikaisesti torstaina kaupunkiasunnolla, tiedotin pyykinpesukoneen saapumisesta ja poika tuli tunnin sisällä pyykkisäkkien kanssa hyödyntämään mahdollisuuttaan. Hieman huolettaa se lapsi.. yritin varovasti kysellä.. johon vastasi lakoniseen tyyliinsä ettei tarvii huolehtia.. minä siihen että en voi mitään, olen äiti ja huolehdin kuitenkin. yritän olla liikaa sotkeutumatta hänen elämäänsä mutta.. ajoittain on ihan pakko.. vaikka tuntuukin etten osaa, että on liian myöhäistä.. en tiedä. ehkäpä taasen vain kerään huolia ja murheita kun en osaa nauttia elämästä silloin kun kaikki on periaatteessa ihan hyvin. hirveä debatti on jatkuvasti nupissani menossa tästä aiheesta.. ja järki lopulta tulee ja voittaa.. kunnes taasen olen syövereissäni.. that´s me! minkäs voit!