tässä jo podetaan onhan jo vuorokausi kulunut siitä kun hän lähti reissuun, jolta palaa vasta nousuviikon puolivälissä. iloinen toki olen puolestaan, pääseehän mm konserttiin lempparibändiään kuulemaan. koti-ikäväksi väitti yöllistä puheluaan... tässä onkin oltu kylkimyyryä monta viikkoa miltei putkeen, olosuhteet vaikka ovat osaltani olleet surkeat, on jotain perin myönteistäkin siinä, että vuorotteluvapaa ja sairaslomani sattuivat samaan aikaan. tosin mieluiten olisin terve ja työkykyinen.

kävin ruokkimassa juniorin, mukava tapa, jonka on mahdollistanut se, että asumme eri paikkakunnilla. tänne entiseen kotikaupunkiin vetävät lapsen lisäksi ystävät. uusissa ympyröissä en ole onnistunut sellaisia suhteita solmimaan, tietoisesti tai ei... ehkäpä tällä iällä ei enää ole niin helppo tutustua sillä tavalla syvällisesti, että sitä ystävyydeksi voisi ryhtyä nimittämään. ja minähän olen ollut työnarkomaani, harrastukseton ja vailla sosiaalisten suhteiden tarvetta. työ on kyllä imenyt totaalisesti voimat. siitä aion nyt tehdä lopun. tiedän ettei tässä vaiheessa pidä ryhtyä mitään suunnittelemaan mutta jotain olen oivaltanut ja siitä pidän kiinni. terveys on tärkeintä eikä kukaan muu voi minun hyvinvoinnistani huolehtia, ellen itse sitä tee. läheiseni kyllä minusta välittävät mutta minä itse päätän miten itseäni kohtelen ja mitä pidän elämässäni arvossa. hylkään kunnianhimosta ja miellyttämisen halusta syntyneet tarpeeni ja alan kuunnella sisäistä ääntäni. pojalle totesin, että raha- ja käytännön asiat ovat järjestelykysymyksiä, ratkaistavissa ajan mittaan, niistä en suuresti huolehdi.. ja mitä väliä sillä että palkka on hyvä jos työ tekee ihmisen kipeäksi. raha ei tuo onnea. pojalle tämä totuus onkin ollut klaari paljon ennen äitiä.

sain toisenkin sukan valmiiksi. nyt sitten toiselle jälkeläiselle varpaiden lämmittimiä neulomaan.mukavaa pehmoterapiaa.