tälle viikolle lupailtu lauhenevaa, sitäköhän enteilee vain parikymmentä miinusta aamumittarissa.. eilen oli kuitenkin tosi hieno päivä, ei palellut kelkan kyydissäkään kun vaatetus oli sopiva ja riittävä. Ja sehän olikin mukavaa, tehtiin ensin lähimetsässä koekierros, jotta pysyykö nainen kyydissä. Kerran täräytettiin lumen alle hautautuneeseen rankakasaan ja vauhti lopahti siksi aikaa kun saatiin nostettua, väännettyä ja käännettyä ajopeli oikeaan suuntaansa. Että ei se ihan pelkkää istumista sitten parhaimmillaan olekaan. Naapurin poikain kesäparatiisissa kaivelin esiin makkaranpaistopaikan, sytyttelin tulet sillä aikaa kun miehet kävivät tamppaamassa kelkalla latupohjaa lammen ympäri. Pakkaslumella ei oikein kunnon jälkeä tullut, suvempaa ilimoo ootellaan siihenkin operaatioon. Ehkäpä nousuviikolla saadaan latukoneella suksille uratkin vedettyä. Siinä ootellessa nautiskelin auringonpaisteesta ja siitä, että poikain antamat nuotiopuut olivat kuivia ja syttyivät herkästi. Kylläpäs makkara maistui hyvälle, siitäkin huolimatta että mukaan olikin sattunut tyhjä sinappipurkki. Mieluisa ensikokemus merkitsee sitä, että minusta voipi tulla vielä moottorikelkkailijakin...ei yhtään pelottanut vaikka välillä vauhtia oli aika lailla, en nääs nähnyt mitään kun visiiri oli ihan huurussa. 

Illalla tehtiin tiimissä metsäveroilmoitus, suhteellisen kivuttomasti vaikka välillä asiantuntijoita oli tasan kolme liikaa. Ja vaikka minä vanhana nipottavana kirjanpitäjänä olisinkin laittanut tositteet kunnolla aikajärjestyksesä mappiin, eikä kuten mummo kirjekuoreen mapin väliin... no, hän on kansakoulupohjalta hoitanut montakymmentä vuotta kaikki paperiasiat tässä talossa omalla tyylillään onnistuneesti jotta ei parane puuttua. Tokko tuolla mitään merkitystä oliskaan, kuhan ovat liput ja laput tallessa. No, voipi olla että ilman minun tietämystäni ei kaikkia asioita olisi tullut osattua laittaa lomakkeelle oikeisiin paikkoihin. Jotain hyötyä kumminkin. Pitää vielä myöntää, että mummo oli käsin laskemalla saanut kuiteista ihan melkein samat summat kuin minä laskukoneella. Kyllä sillä nuppi vielä leikkaa, sen lisäksi että on itsepäinen ja tahtoo tehdä kaiken itse.. tarjosin näet sitä laskenta-apua jo aiemminkin mutta...

Täällä perukoilla on vielä sellainenkin vanha kirkollinen ilmentymä kuin kinkerit olemassa. Ihan liikuttavaa, vaikka osallistujia olikin ollut vain kourallinen. Sentään kirkonmiehet lähtee liikkumaan periferiaan ihan pyhäpäivänäkin. Ehkä hiukan olen kitkerä siitä, että kirkolla olisi kyllä varaa järjestää näille syrjäseudun vanhuksille muutakin, missä on diakoniatyö, työntekijät, jotka ajelisivat kirkon piikkiin autollaan näissä mummonmökeissä tuomassa arkipäivään piristystä ja pientä apuakin. Tosin pohjimmiltaan vanhusten kotipalvelut tulisi kunnan hoitaa, mutta kirkolla olis varmaan nappulaa tuoda oma osuutensa helpotusta ja lämpöä ikäihmisten elämään.

Tänään on rankka päivä, saa nähdä kuinka kaikki menee. Hieman pelottaakin, onhan kuitenkin kyseessä iso luopumispäätös. Vaikka kuinka olen pohtinut, jahkannut ja samaan lopputulokseen aina päätynyt, niin silti, suru on puserossa. Vaikeaa ja taloudellisesti tiukkaa on siis tulossa, entiseen työhön ei minusta ole, enkä pyhällä hengellä elä. Pankin kanssa menen neuvottelemaan ensi viikolla, sekin piinapenkki siis vielä koettava ennen kokonaishelpotusta, joka syntyy siitä että elämän kaikki osa-alueet on hoidossa ja hallinnassa. No, ainakin sovittuna ja soviteltuna tämänhetkisen elämäntilanteen raameihin.

Iloa tämän talon arkielämään tulee työssäkävijän kyydissä tänä iltana; tytär ja nelikuinen ilopilleri. Tasoitusta sukupuolijakaumaan jos eläinystävät otetaan lukuun, nuo vanhat herrat.