pakkopullaa on asioillakäynti kaupungissa. mutta samalla voi hoidella myös vähän blogia ja käydä kurkkimassa mitä muille kuuluu.

Eilen oli hyvä päivä, selvisin täpärästä tilanteesta säikähdyksellä, nautin kesäauringosta torpalla, siivosin sangollisen kaloja (joo joo, kun on kaksi haukea ja viisi ahventa niin siitä tulee runsaan veden kera sangollinen:), söin liikaa (perunakukkoa) ja lihoin lisää (hyi minua), nukuin päiväunet torpan viileässä hämärässä, olin kiukkuinen kun en päässyt haluamaani aikaan saunaan (kolhoosin varjopuolia), tein lettuja ison kasan ja vein osan kiitokseksi kaloista, seurasin kun lampaat tuotiin laitumelle, luin kirjaa, vaihdoin puhtaat lakanat ja nukahdin varhain... ja heräsin myös, viiden aikaan joimme aamukahvit, siis minä ja kärpänen joka ilmeisesti toimi herättäjänäni, siivosin torpan kunnolla, kävin viemässä kaloja vanhuksille, sain vanhat velkani anteeksi, pesin taas pyykkiä,

kirjoitin ystävälle sähköpostia ja blogiin päivän merkinnän.

mieliala on haikeanpuoleinen mutta aurinko paistaa risukasaankin

harmittaa etten saa uudelta kameralta kuvia koneelle.. enkä kyllä lähde lomalla työpaikalle lataamaan.. kai, ehkä, luultavasti..

111199.jpg