mikä ihmisen pitää kuosissaan toistuvien epäonnistumisten jälkeen? viha, kiukku ja katkeruus?? ystävät ja läheiset? oma ylpeys ja itsearvostus..? jokin kuitenkin, mistä olen tyytyväinen. minun tapauksessani pelastus oli myös touhut ja tekemiset. oli pakko kirjoittaa viimeisiä lauseita juttuihin, korjailla ilmoituksia, lähettää sen seitsemän sähköpostia taittajalle..ja ottaa vastaan nuori äiti ja pikkuihminen, keittää kahvit, kestää ja jaksaa yhdessä äitinsä kanssa pikkuneidin uskomattoman pitkään kestänyttä kiukkukohtausta kun ei saanut keksiä..

yskiminen, flunssaisen pään tukkoisuus ja kipuilut siellä täällä auttoivat myös käsittämään, että tätä tomumajaa sitä vain on vietävä eteenpäin.. ja läheisimmän ihmisen pitkä puhelu, myötätunto ja ymmärrys.. huolenpito. A:n tulevaisuusvisiot ja ehdotukset.. ja fatalismi.. hän uskoo vahvasti, että jotain parempaa on minulle tarkoitettu.. minä en. olen todella väsynyt enää yrittämään. pahinta lienee se, että lataa niin vahvasti panoksia hakuun ja järkiajattelusta huolimatta odottaa toivoo ja unelmoi paremmasta.. ja sitten putoaa todellisuuteen. terve ihminen toteaa, että ok, toinen oli minua parempi. niin teen tietysti minäkin mutta se sisäinen kokemus ei ole terve. kun tuntuu ettei millään pääse kynnyksen yli, miettii loputtomiin, mikä on se ongelma, mikä mättää, miksi en kelpaa.. paperilla historiani on vertaansa vailla.. no, olkoon. en voi tietää. nyt vain ajattelen, että viidestä haastatellusta en ollut ainoa joka turhaan odotti sitä puhelua..

kevät tulee.. puutarhurin ammatti olisi nyt varmaan hyvin antoisa.. voisi idättää siemeniä, istuttaa, katsoa kun versot alkavat puskea mullan läpi.. ja minä en välittäisi läheskään niin kovasti jos tämä maailma olisi toisenlainen, jos minulla ei olisi velkoja ja taloudellisia paineita.. ja jos jokainen työttömyysviikko ei vähentäisi mahdollisuuksiani saada työtä.. stigma on minussa jo eikä sitä enää voi poistaa. syyllinen olen itse kun uskalsin jättää vakituisen hyväpalkkaisen työni ja lähteä tyhjän päälle.. tyhjäpäisenä vissiin.

paskat. enhän minä tähänkään vielä hyydy. ehkä opin pikkuhiljaa työttömäksi, siedän tämän statuksen lieveilmiöt.. vaikka sen, että ei ole rahaa hammaslääkäriin, ei uusiin silmälaseihin, ei mihinkään ylimääräiseen.. se eniten rassaa että terveyttään ei kykene hoitamaan niin hyvin kuin tahtoisi. olisi haettava lisää lääkkeitä apteekista.. en nääs saanut sitäkään verenpainelääkkeen korvausta..

yhtenä päivänä sain lohtua kuulemastani uutisesta, jossain brittiläisessä tutkimuksessa oli havaittu, ettei psyyken lääkkeeistä (olikohan just serotoniinin liittyvää..) ollut juurikaan mitään apua masennuksen hoidossa.. olen näet sitäkin pohtinut, että onko lääkevastaisuuteni ihan järkevää.. jotta olisinko jollain lailla kyvykkäämpi sietämään vastoinkäymisiä jos napsisin jotain antidepressiivejä.. varmaan olisin, varmaan sietäisin vaikka mitä jos tunne-elämäni turrutettaisiin zombien tasolle. mutta enhän minä sellaiseen suostu, en helevetti sentään. jos kaadun, teen sen saappaat jalassa.. viekää kaikki mutta sieluani ette kahlitse!!