talo tyhjeni, hiljeni... rauhallista vaikka olikin niin silti, tuntuu ihan hyvältä olla ihan yksin. nuoripari lähti ajamaan miniän äidin luo itään päin, junior tankkasi itsensä ja pakkasi evästä mukaan ja poistui jatkamana Carlos Castanedasin kirjan lukua.. Esikoinen aikoi tulla jo perjantaina takaisin hakemaan jotain kitaran säätöä.. josta en mitään ymmärrä. Niinkuin en eilisestä elokuvastaan, jonka hakivat katsoakseen.. David Lynchin (??) viimeisin, jota itse katselin vain muutaman minuutin loppupuolelta, nuoret kokonaan ja yhtä ymmällään olivat. Miniä totesi viisaasti dvd:n takakannen kehuja luettuaan, että jos pitää olla sitä mieltä, että kuva oli hyvä, keisarilla ei ole vaatteita.

Vein tyttärelle isänsä tavarat.. näin pikkuisenkin ja se kyllä riipaisi.. mutta ei voi mitään, en voi pitää yhteyttä edes heihin, vaikka kuinka mieli tekisi. parempi totaalinen irtiotto, en todellakaan halua kuulla, nähdä, tietää yhtään mitään. Minulle näin on parempi. Ehkä joskus sitten myöhemmin voin nähdä pikkuista ja äitiään jossain.. olla ehkä avuksikin. Kunhan olen päässyt monta askelta eteenpäin, varmemmalle pohjalle.