turhaan odotin perjantaina luvattua ilmoitusta siitä työhaastattelusta, jossa kävin turhautumassa alkuviikosta. noh, jos se ei niin tärkeää olekaan heille, jotka asioista päättävät. odotuksen ilmapiirissä siis viikkoa aloittelen vaikka järjellisesti sen lopputuloksen tiedänkin. löysin eilen pari vuotta sitten kirjoittamani osion ko. yhteisön kymmenvuotishistoriikkiin.. olin kuvaillut työrupeamani oikein hyvin.. ne hohtohetket ja ongelmatkin, jotka johtivat silloin työpaikan vaihtoon, osaltaan.. ei kokonaan. kuitenkin ne vuodet olivat nekin elämisen arvoisia, ennen kaikkea se yhteistyön helppous ja rikkaus mitä saimme kokea.. eikä se seuraavakaan työrupeama ollut voittopuolisesti negatiivinen.. ei ollenkaan, en muista yhtäkään päivää, jolloin työhönmeno olisi ollut vastenmielistä.. ja ihmiset sen tekivät, erityisesti ne ihmiset, joiden hyväksi sitäkin työtä tehtiin. se välitön palaute oli elinehto jaksamiselle. varmaankin kaipaan eniten sitä vuorovaikutusta nyt kun elämä on supistunut paljolti neljän seinän sisälle...

tänään menen kokoukseen.. hienoa! kyseessä on asukastoiminta ja lähiölehti, johon tarvitaan kirjoittajia. sain tiedon A:lta joka tietää kirjoittamisharrastukseni ja myös sen, että tarvitsen virikkeitä elämääni.. saa nyt nähdä mitä se mahdollisesti tuo tullessaan. aikoinaan ajauduin järjestötyöhön nimenomaan tämän asukastoiminnan ja kirjoittamisen kautta.. tein vuokrataloyhtiön asukaslehteen juttua paikallisesta toiminnasta ja haastattelin asukasyhdistyksen puheenjohtajaa.. oli alkamassa projekti, jonka sisältöä siinä selviteltiin.. ja intouduttiin tietysti haastelemaaan asioista laajemminkin. sillä seurauksella että parin kuukauden sisällä olin ko hankkeen vetäjä. opinnot olivat kesken joten toteutin sen mitä olin ajatellutkin.. että minulla olisi jokin työ ennenkuin graduni olisi valmis ja hyväksytty. tosin gradun laatuun se vaikutti heikentävästi mutta paperit sain kumminkin seuraavana vuonna. siitähän se sitten lähti.. ura urkenemaan. tuntuu uskomattomalta, että siitäkin on aikaa jo pian yhdeksän vuotta.

täytyy yrittää saada itsensä kuosiin, pikkusen jo aloittelin ensimmäistä esseetä.. hankin lisätietoa netistä ja hahmottelin rungon. tuntuu jännältä palata sellaisen kirjoittamisen äärelle.. tiedän osaavani sen lajin ihan hyvin mutta helppoahan sekään ei ole kun näppäimistöllä on tämmösen perfektionistin sormet. en kai milloinkaan pääse täplistäni eroon.. asetan tavoitteeni korkeammalle kuin olisi ehkä tarpeen. sentään ymmärrän ja tiedostan, ehkäpä hieman osaan höllätäkin jos meinaa mennä överiksi.